lauantai 29. syyskuuta 2012

Mutta mitä tapahtuu studion ulkopuolella?

On hämmästyttävää, kuinka moni luulee, että radiotoimittajan työpäivä alkaa siitä kun lähetys alkaa ja päättyy siihen, kun lähetys loppuu. Jotkut myös tuntuvat luulevan, että tuottajat käsikirjoittavat juontajille spiikkejä tai muuta sisältöä. 

I wish.

Näin ei todellakaan ole.

Työviikkoni alkoi torstaina koneen käynnistyksellä. Hirveen kivan fanipostin olin saanut YleX Iltapäivän Mäkkäriltä. Taidan säilyttää tämän tossa työpisteeni hyllyllä, että muutkin huomaavat, että meitsi muuten oikeesti rulaa muidenkin mielestä kuin itseni.



Kun sähköpostit on luettu, käyn moikkaamassa kiireistä tuottajaani Inaria. Toimituksessa lempinimen Änäri saanut tuottaja kertoo, mitä kanavan ajankohtaisia asioita lähetyksessä kannattaa viikonloppuna puffata, eli mainostaa ja mitä muuta lähetyksessä kannattaa käsitellä. Inarin huoneessa on myös kaikki parhaat teinilehdet ja kynsilakat. <3

Postilokeroiden kautta pitää myös kurvata ja OMG!!1!! Oli tullut muutakin postia kuin sinkkuja! Olin saanut kirjeen, mikä oli hyvin harvinaista ja mukavaa.

Sen lukemisen lisäksi koetan ehtiä kahlaamaan viikon lehtiä ja kiinnostavia artikkeleja läpi, jotta tiedän mistä kannattaa puhua viikonloppunakin. 

Köh.

No ehkä mä en ihan noita kaikkia lue. Seiskan nyt ainakin. Ja sarjakuvat. Netistä löytyy kuitenkin ne tärkeimmät.


 
Kun alan valmistella viikonloppua, piirrän siitä aina ensin suunnitelman. Selvitän YleX Iltapäivältä, mitä paloja kannattaa uusia YleX Viikonlopussa ja valitsen, mitkä biisit uusin Rytmibarometrista. Tällä viikolla toinen Rytmibarometribiisi löytyi aika nopeasti...

 

Tämän jälkeen alkaa armoton leikkaaminen ja klippeihin liittyvien spiikkien suunnittelu. Tämän kaiken ohessa ehtii yleensä juoda pari kuppia kahvia, vaihtaa kynsilakat ja tietysti tarkistaa some:sta ja uutisista, mitä Justin Bieberille kuuluu.

Lähetyksen valmisteluun käytän noin puolitoista työpäivää ennen varsinaista viikonloppua, riippuen vähän mitä kaikkea viikonlopun lähetykseen sillä kertaa kuuluu. 

Lauantaina ja sunnuntaina tulen muutamaa tuntia ennen lähetystä toimitukseen. Silloin kahlaan ajankohtaiset uutiset läpi ja tarkistan valmiiksi rakennetun soittolistan, eli en valitse yhtäkään lähetyksen biisiä itse Rytmibarometri-uusintaa lukuunottamatta.

Tästä jatketaan lauantaina klo 13 studion seinien sisäpuolella.

Leppoisaa viikonloppua!

Anne

perjantai 28. syyskuuta 2012

Tuottajan tuskan hetkiä


IIK, ÄÄK ja AHDISTUS... Tänään Kylmä hiki valui selkääni pitkin ja sydän tykytti koko päivän. Tuottajan viikon tärkeimpiin tehtäviin kuuluu ohjelmien vieraiden buukkaus. Minulla on vastuullani viikonlopussa neljä ohjelmaa, joista kolmessa on vieras ja yhdessä Toivo mitä tahansa -toiveen järkkäily eli aikaa järjestelyyn kuluu viikosta aika tovi - etenkin kun staroja ei ole mitenkään hirveän helppo saada kiinni. 

Homma menee yleensä näin: Ensin etsitään netistä oikea levy-yhtiö, sitten soitetaan pr-henkilölle, sen jälkeen laitetaan samasta aiheesta perään meili ja sitten odotellaan. Hyvässä lykyssä vastaus tulee saman päivän aikana, pahemmassa voi mennä hyvinkin monta päivää. 

 Tämä päivä oli tuskallinen. Tiesin etukäteen, että klo 16 kaikki on oltava valmista sekä ensi että sitä seuraavalle viikolle, koska tarkoitukseni oli jäädä tänään lomalle. Mitä pidemmälle kellon viisarit juoksivat, sitä kauempana häämöttivät kuitenkin Münchenin oluttuopit ja dirndelissä pöydällä tanssahtelu, sillä jokaikinen aikaisemmin viikolla kontaktoimani ihminen vastasi, että ensi viikko ei valitettavasti sovi, tai että ehdottamasi kellonaika ei nyt käykään.



Kello 12 aloin tajuta, että nyt voi oikeasti käydä niin, että minähän buukkailen niitä vieraita maanantaina Oktoberfestin teltasta. Kenellekään ei edelleenkään käynyt. Otin apuvälineeksi Facebookin, mutta vastauksia ei kuulunut, sitten taas yritin soittaa levy-yhtiöön, mutta kukaan ei vastannut. Välissä sain meilin, että homma on periaatteessa ok, mutta bändiä ei vain juuri nyt saada kiinni... Se ei kuitenkaan riittänyt, minä tarvitsin vahvistuksen nyt, muuten en voisi lähteä lomalle. 



Kello kolme Anna Puu aiheutti ensimmäisiä helpotuksen tunteita. Hän saapuisikin ehdottamaani aikaan Himoartistihaastatteluun. Kurkkua kuitenkin kuristi edelleen ajatus siitä, että on perjantai ja kello lähenee neljää -eihän kukaan edes enää ole töissä ja Oma Lista -haastateltavaehdokkaalta oli juuri taas tullut meili, ettei ensi viikko käykään.  

Sitten kuin taivaan merkkinä katsahdin edessäni olevaan Demiin ja siinä auki olevaan sivuun Mikael Gabrielista. Olimme juuri aikaisemmin viikolla puhuneet Annen kanssa hänestä. Nostin luurin ja soitin levy-yhtiöön. Klo 15.55 sain varmistuspuhelun, että Mikael tulee ensi viikolla Oma Lista -haastatteluun.

Ein Prosit. Anna Puu ja Mikael Gabriel - kiitos, että pelastitte lomani!


Kuullaan taas ensi viikolla!  
xoxo
Inari

torstai 27. syyskuuta 2012

Justin Bieber, Josh Hutcherson, The Wanted - näistä inspiroiduimme

 
 Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan. Okei, on vielä syyskuu, mutta ensi kuun perästä olevan kuun jälkeen on jo kuitenkin joulukuu. Että turha tehdä vastarintaa.

Meille X:llä se tarkoittaa sitä, että on aika ottaa katsaus tulevaan. Niinpä lähdimme Annen kanssa suunnittelemaan ja inspiroitumaan toimituksen ulkopuolelle. Oman toimituksemme harmaista muovilaittioista ja 90-luvun designista kun ollaan tässä arjessa jo aika lailla imetty ideat kuiviin...
 
Siispä päädyimme nostalgiseen kahvilaan tekemään tuttavuutta yllä olevan auringonkeltaisen juustokakun sekä muiden Fazun aamiaisherkkujen kanssa, joiden voimalla oli helppo pistää suunnittelutalkoot pystyyn.


Tärkeässä roolissa päivämme aikana olivat nuortenlehdet ympäri maailmaa. Inspiroiduimme muun muassa (yllätys, yllätys) Justin Bieberistä, Nälkäpelin Josh Hutschersonista ja The Wanted-yhtyeen IHAN KAIKISTA KUNDEISTA... Haastattelujonoon vaan kaikki, kiiiitooss :)

  

Idealistalle kertyi päivän aikana niin monta hauskaa juttua, etten malta odottaa, että pääsemme toteuttamaan ne YleX Viikonlopussa. Perästä kuuluu siis.

xoxo
Inari

Ps. Team Spirit Rocks :)
 






tiistai 25. syyskuuta 2012

XTyyli: Jeremy Scottin popoilla kalastaa jokaisen huomion



XTyylissä esittelemme viikoittain jonkun YleX:läisen huomionarvoisen tyylin. Tällä kertaa valokeilassa ovat äänisuunnittelijamme Juhan aivan mielettömän päheät lenkkarit. Nämä Jeremy Scottin Adidakselle suunnittelemat kengät kiinnittävät joka kerta paitsi meikäläisen huomion myös kaikkien muiden vauvasta vaariin.



 Kadulla Juhalle tulevat juttelemaan pikkupojat, naiset, vaarit ja keski-ikäiset korstotkin. Lontoossa jengi tuli jopa ottamaan kuvia hänen kengistään. Ei siis ihme, että Juha käyttää kenkiään noin viitenä päivänä viikossa :)
Varmuuden vuoksi mies tilasi itselleen netistä samalla kertaa kolme paria popoja - kenkiä kun ei Suomen markkinoilta saa. Yhdet eivät koskaan löytäneet perille ja toiset on jo kulutettu puhki.
 

Juha on työskennellyt X:ssä vuodesta 1999 ja kuuluu siis kanavan kunnioitettaviin viisaisiin miehiin. Äänisuunnittelijana hän vastaa kanavan äänimaiseman tekemisestä. Esimerkiksi YleX-kanavatunnareista ja taustamatoista eli niistä äänistä, jotka kuuluvat juontajan puheen taustalla.

xoxo Inari

maanantai 24. syyskuuta 2012

The Language of Bags

DJ Alex Kunnari siinä se vasta mies minun makuuni. Tai siis oikeammin sanottuna mies, jolla on minun makuni. Katsokaa nyt tätä partnerlookia. Koskaan en ollut kundia aikaisemmin tavannut, mutta aivan kuin oltaisiin aamulla soiteltu, että hei, "mitä sä pistät päälle?". "Ok, no mä laitan saman lookin sen kunniaksi, että livenä törmätään".
Maailman suosituimpiin kuuluva huippu-dj kävi vierailemassa YleX:ssä muutamassa haastiksessa uuden sinkkunsa Sweet Melodyn tiimoilta. Alex meni hieman hämilleen, kun pyysin häntä jakamaan laukkurakkautemme yhteiskuvassa. Suomessa ei kuulemma yleensä kukaan huomaa hänen bagiaan. Samalla hän tunnusti myös omistavansa kymmenisen paria Louis Vuittonin kenkiä.
Kuuntele Alex Kunnarin haastattelu tulevana lauantaina YleX Himotuimmissa klo 11-13. 

xoxo 
Inari

lauantai 22. syyskuuta 2012

O-hoy! Pukeudu YleX Klubille Baltic Princessille ja voita!

Arrrggg vaan teille seilorit ja seilorittaret!



YleX järjestää Pop Klubin Baltic Princessillä 4.10, missä esiintyy Fintelligens! YleX Viikonloppu haastaa kaikki laivalle lähtijät pukeutumaan merihenkisesti. Saat itse päättää, mitä päällesi heität. Voit pukeutua vaikka Pieni merenneito Arieliksi, sinivalaaksi, merikapteeniksi, suomenruotsalaiseksi purjehtijaksi tai vaikka syvänmerensukeltajaksi, päätös on sinun.

Minä, Anne Lainto, kierrän kameran kanssa laivalla ja bongaan kaikki asuunsa panostaneet risteilijät. Kärkiviisikko ikuistetaan tänne XTyyli-blogiin. Te lukijat saatte äänestää parhaan asun ja voittaja palkitaan ruhtinaallisesti YleX tuotteilla!

Kuin siistii?!? No SIIS-TII!!!

Joten nyt äkkiä luovuus rullaamaan ja asuja keksimään! Ja jos et ole vielä hommannut itsellesi lippuja laivalle, tee se äkkiä!

Baltic Princessillä nähdään!

Anne

perjantai 21. syyskuuta 2012

Deiteille idolin kanssa?


Myönnä pois. Sinäkin olet joskus unelmoinut kuumista deiteistä idolisi kanssa. Minä ainakin olen. Ensin tuli New Kids on The Blockin Joe, sitten Leonardo DiCaprio ja aivan yllättäen ihastuin viime kesän festareilla palavasti Pariisin Kevään Arto Tuunelaan.

Mutta yllätys yllätys, mitään ei ole koskaan tapahtunut. Lähimmäksi idoliani olen päässyt, kun Arto halasi minua Jurassic Rockin lähetyksessä, ja itse asiassa vasta silloin tajusin, että aaahhh, taidan olla ihastunut häneen. Sellaista se liiallinen miehinen läheisyys teettää, yksi halaus ja olen mennyttä...

 No anyway. Olisi oikeasti ihan kiva tietää, onko tavallisella tallaajalla edes mitään tsäänssejä kuumiin rokkipoikiin tai starboihin, joilla riittää ihailijoita vaikka muille jaettavaksi. Koska tämä ja muun muassa se, että miten sinne bäkkärille oikeastaan pääsee, on kovasti askarruttanut minua ja Annea, päätimme kutsua paikalle muutaman rokkipojun konsultoimaan meitä aiheesta.

Siispä huomisessa YleX Viikonlopun lähetyksessä (klo 13-17) Lapkon Ville Malja ja Yournalist-yhtyeen Oskari Ruohonen puhuvat suorat sanat siitä, miten rokkareita oikeasti isketään. He paljastavat myös sen, kannattaako idolille kertoa suoraan ihastumisestaan vai ei.
Toinen kundeista on myös seuraa vailla, joten kannattaa olla kuulolla. Ehkä juuri tänään sinä voit iskeä oman idolisi ;)

xoxo 

Inari

 

torstai 20. syyskuuta 2012

XTyylin julkkisystäväkirjassa: Stam1nan Hyrde

Kuva: Antti Halinen
Tällä kertaa julkkisystäväkirjaamme raapusteli suuria ajatuksiaan Stam1nasta tuttu Hyrde. Kuvan olen valinnut minä, koska mies on siinä mielestäni parhaimmillaan.
xoxo Inari

Ps. Ehdota kommenttilaatikkoon, kenen julkkiksen postauksen haluaisit lukea Xtyylin ystäväkirjasta. Voit myös ehdottaa lisää ystäväkirjakyssäreitä.

Nimi: Antti Hyyrynen

Lempinimi: Hyrde, Apina, Musiikkihalli, ADHD ja Ananas

Asuinpaikka: Lappeenranta

Lempiväri: Musta

Lempiruokani: Pizza

Lemmikkini: Ei omia, mutta suosin kissoja

Lempiartistini:  Yhtyeitä tällä hetkellä löytyy Meshuggah, Opeth, Baroness, Mastodon, Strapping Young Lad, Stone

Unelmoin: Epätavallisesta matkustamisesta epätavallisiin paikkoihin ja omasta studiosta/ateljeesta, missä voisi sekoilla kaikin tavoin rauhassa

Olin koulussa: Sivupulpetin apina, mutta yritin parhaani kaikessa ruotsia lukuunottamatta, kuvaamataidossa ja musiikissa taitava

Minusta tulee isona:  Hitaampi, karvaisempi, vaivaisempi ja vihaisempi

Ensi-ihastukseni oli: Savitaipalelainen silmälasipää, joka jätti miut Lemin limudiskossa

Tyhmintä, mitä olen koskaan tehnyt: Päätynyt julkisuuteen

Jos saisin muuttaa maailmassa jotain, muuttaisin..., koska: Rajaisin suuryritysten toimintamahdollisuuksia ankarasti, sillä kapitalismin lakien mukaan pian on jäljellä vain kourallinen epäeettisiä, maksimaalista voittoa tavoittelevia ylikansallisia psykopaattibisneksiä, jotka jyräävät valtiolliset päätäntäelimet

Aikakoneella matkustaisin vuoteen...: 1940-luvun loppuun, jolloin toinen maailmansota oli päättynyt ja antibiootteja sai lääkkeinä ympäri maailmaa
Olen parhaimmillani, kun...:  Saan ideavirtani ohjattua oikeaan suuntaan, ulospäin päänsisuksistani, hyödylliseen tarkoitukseen

Itkin viimeeksi..., koska: Usea huolenaihe saavutti huipputasonsa yhtäaikaisesti, olin yksin ja ajoin autoa

Rakastan: Kun on jostakin selkeästä asiasta tai ihmisestä tukea, sitä haluaa tukea takaisin

Paras ystäväni on: Ehkä Emil Lähteenmäki, tai joku muu bändiläinen, riippuu siitä kuka suostuu vastaamaan puhelimeen tai sähköpostiviestiin, tai taluttamaan ulos baarista

Ottaisin mukaani autiolle saarelle: Veitsen, hiomakiven, suuren lääkevaraston, lisäravinteita, suuria muovipressuja, köyttä, jääkaappijärjestelmän joka käyttää polttoaineena suolavettä, vedenpuhdistusjärjestelmän joka suodattaa suolavedestä juomakelpoista, muistiinpanovälineitä, hätäraketteja, aurinkovoidetta ja käsirasvaa

Taskustani löytyy juuri nyt: 3,7 euroa kolikkoina ja musta hiuslenkki

Minut saa suuttumaan: Yleinen urpoilu, stressi, väsymys, matala verensokeri, vittuilu, televisio, trendit, YleX:n soittolistat ja kiihkouskovaisuus

Haluaisin matkustaa:  Jonnekin, missä merivesi on siedettävän lämpöistä, josta saa vuokrattua lainelaudan ja märkäpuvun, plus missä saa olla halutessaan ihmisiltä rauhassa

Viimeisin tekstiviestini lähti (kenelle?), mitä se koski: Kysyin eräältä naiselta VW Golf -henkilöauton takapenkkien jalkatilan kumimattojen mahdollista sijaintia

Arvosana elämälleni (1-10)on:  Yhdestä kymmeneen, riippuen päivästä: keskimäärin tulos lienee ihan kiva 8+.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Tämä se on: vaatefriikin mekka!

Tämän päivän suuri tuottajan missioni oli etsiä Annelle merirosvoasu. (Miksi Anne sellaisen tarvitsee, sen saatte tietää lähipäivinä.) 

Suorittaakseni tehtävän lähdin Ylen Puvustoon. Paikkaan, jossa oikeasti haluaisin viettää kaikki päiväni - sillä jos levystö on musadiggareiden paratiisi, niin puvustamo on vaatefriikin mekka. Valitettavasti minulle sanottiin kuitenkin jo ensivisiitilläni hyvin suoraan, ettei minulla ole asiaa sinne hillumaan, paisti jos omaan vaatturikoulutuksen ja haen puvustamoon töihin... No, sitä odotellessa mennään asiaan.

Eli haussa oli merirosvoasu. Minä löysinkin nopeasti tällaiset hatut, jotka soveltuivat mielestäni aivan loistavasti merirosvoleikkiimme. Mutta ehei... eri mieltä oli puvustamon naikkoinen, sillä minähän olin härregood eksynyt sotilaiden varustuksiin...


 Sillä oikeat merirosvohatuthan löytyivät käytävän toiselta puolelta kas tässä...


 Päätin luovuttaa ja antaa homman hänen hoidettavakseen. Sillä välin minä puolestaan käytin tilaisuuttani hyväksi ja livahdin pikku retkelle salaiseen paratiisiin...YKSIN:)

Ja katsokaas, mitä löysin: hattuja!

 
Ja sitten löysin taas hieman hattuja.

 
Ja arvatkaapa, mihin sitten törmäsin. No silinterihattuihin. (Oli ihan pakko testata...)



Ja sitten löysin vieläkin lisää HATTUJA!!!!!!!!!!!!!

Kun sitten näin nämä hyllyt, tajusin, että minun olisi pakko kääntyä takaisin...

 En kuitenkaan pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan minun oli pakko vielä päästä hipelöimään näitä.

 Etsiessäni merirosvotehtävän saanutta naista ehdin vielä äkkiä koskettelemaan näitäkin...

  Rouva Puvustamoa ei sitten enää näkynytkään mailla halmeilla. Lopulta löysin tieni uloskäynnille, missä odotti Annen merirosvoasu koukkuineen ja silmälappuineen sekä ilmeisesti tempauksestani hieman närkästynyt rouva puvustamo. Mutta varmaankin tajuatte nyt, miksi voisin viettää täällä päivän jos toisenkin. Ja me emme päässeet vielä edes vaaterekeille saakka!!!!!!!!!
xoxo
Inari

tiistai 18. syyskuuta 2012

Tällainen mies tuli aamulla ensimmäiseksi vastaan...

Jos ensimmäinen mies, keneen törmään aamulla, on ANDY McCOY, niin pakkohan sitä on pyytää yhteiskuvaan. Sitä paitsi äijällä on ihan ylipähee tyyli!
Minä olin aivan innoissani tilanteesta - Andyn ilme taitaa kertoa kaiken hänen fiilareistaan :) Mutta hei, kumman pose on uskottavampi?
xoxo 
Inari

Lue Andyn haastis YLEX:n sivuilta.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Tämä jenkkiräppäri hämmensi lauantai-iltaani!

Kävin eilen kurkkaamassa Jenkeissä kovassa nosteessa olevan MGK:n keikkaa Helsingin Virgin Oilissa. Kyseessä on 22-vuotias räppäri, jonka MTV palkitsi viime vuonna Hottest Breakthrough MC -palkinnolla. MGK eli Machine Gun Kelly ei ole vielä hirmusen iso nimi Suomessa, mutta asiaan saattaa tulla muutos. Kyseessä oli järjettömin keikka, mitä oon pitkään aikaan päässyt todistamaan.


Miehellä oli energiaa pienen kylän verran ja sai yleisön messiin heti ensimmäisestä biisistä lähtien. MGK:n tanssijalkaa vipatti sen verran raivokkaasti, että räppäri alkoi houkuttelemaan tietämättään lähinnä alaikäisitä koostuvaa yleisöä yökerho Tigeriin jatkoille keikan jälkeen. Lento seuraavaan lokaatioon lähti kuulemma kuudelta aamulla, joten hän aikoi bailaa siihen asti.


Kuva: Mika Tolvanen

Keikan aikana nähtiin myös, kuinka MGK juotti synttäreitään viettävälle mimmille viinashotin omasta suustaan (!), kuinka hän hakkasi päätään rumpusetin lautaseen, kiipeili lavarakenteessa, heittäytyi yleisön kannateltavaksi ja otti lavalle rintsikoihin varustautuneen tsirbulan yleisöstä, jonka lähetti kuitenkin takaisin, kun ymmärsi tämän olevan alaikäinen.



Vaikka MGK:n musiikki ei olisi sitä mikä pyörii tiuhaan soittimessasi, suosittelen räppärin keikan tarkastamista seuraavan kerran kun mies Suomeen saadaan, jo ihan showmeiningin puolesta.

Tän Wild Boy -videon tunnelma on suunnilleen sama, mitä keikalla nähtiin. Punkkarin näkönen valkonen jäbä riehuu pienellä lavalla hullulla energialla, vieressä tuplaaja, takana rumpusetti ja hikinen rumpali + tunnelmaa nostattava dj. Aika villiä.


YleX:n taajuudella oot saattanut törmätä ainakin tähän Ester Deanin  kanssa tehtyyn Invincible -biisiin.




Hauskaa alkavaa viikkoa!!

-Anne

lauantai 15. syyskuuta 2012

Terveisiä Lontoon muotiviikoilta: Minni Hiiri on nyt IN!


Jihuu, jippii - tämä ihastuttava mimmi on tämän syksyn tyylin edelläkävijä. Puhuimme nimittäin juuri YleX Viikonlopun Lifestyleslotissa pintaa-bloggaaja Mikko Vainion kanssa, joka on tällä hetkellä Lontoon muotiviikoilla. Mikko kertoi, että Lontoon katukuvassa vaikuttaa juuri vahvasti Minni Hiiri. 

Kaikilla on kuulemma yllään jotain Disney-kuosia, päässä rusettia ja jalassa korkkaria. Ja tämähän kelpaa tälle mimmille, sillä mä rakastan rusetteja, mekkoja ja korkkareita, ja itkin 12-vuotiaana katkeria kyyneleitä, kun äitini myi Minni Hiiri -rimpsupaitani kirpputorilla, joten lähdenkin heti huomenna metsästämään itselleni uutta :)

 Niin ja hyvä uutinen on myös se, että ehkä meillä on Annenkin kanssa mahikset päästä ensi vuonna muotiviikoille vieraaksi. Jos joku ei nimittäin tiedä, niin meitä jäi hieman ihmetyttämään, kun ei kutsuja kuulunut New Yorkiin, ei Lontooseen, eikä ole näkynyt Milanoon eikä Pariisiinkaan... 

Okei, no onhan se tiedossa, ettei sinne nyt ihan noin vain pääse. Mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä ystävämme Mikkohan on jo hyvä kontaktimme paikan päällä, ja hänkin vinkkasi, että jos vain tarpeeksi ahkerasti pr-ihmisiä pommitamme, niin eiköhän ne kutsut sieltä tipahda :)

Missio "Anne ja Inari -muotiviikoille" siis alkakoon!!

xoxo 
Inari

Lontoon muotiviikkojen kunniaksi lauantailook :)

Tänään aamulla herätessäni ajattelin, että voi ei, miksi en laittanut illalla työvaatteita valmiiksi. Mikään vaatekasani vaatteista ei kutsunut luokseen ja tuntui, etten löytäisi mitään päällepantavaa. Yleensä lauantaisin on kiva laittautua, koska YleX Viikonlopun Lifestyleslottiin saapuu vieraita. 

Sitten välähti, että hetkonen, tänäänhän vieraita ei saavu paikalle, koska otamme yhteyden Lontoon muotiviikoille pintaa-blogin pitäjään Mikko Vainioon puhelimitse. Siitäpä riemastuneena päätin repäistä ja kunnioittaa meneillään olevia muotiviikkoja lähtemällä töihin verkkareissa.

Olo on oikein mukava ja toistaiseksi kukaan ei ole edes huomannut mitään. Täytyypä kysäistä Mikolta, näkyykö Lontoon catwalkeilla verkkareita ensi kevään ja kesän mallistoissa. Toivon totisesti niin, sillä tämän mukavan tyylin ottaisin mielelläni myös arkikäyttöön.

xoxo 
Inari




perjantai 14. syyskuuta 2012

Viikonlopun leffatärppi

Alkuvuodesta tein pyhän päätöksen, etten mene enää ikinä katsomaan kotimaista komediaa teatteriin. I-ki-nä!!! Kotisohvalta katson näitä suomalaisia leffoja mielelläni, jos niistä ei ole tarvinnut maksaa mitään. 

Syynä on, että kotimaisiin komedioihin saa aina pettyä. En ymmärrä miksi Suomessa on niin vaikeaa tehdä aidosti hauskaa komediaa, vaan komedioiden pitää olla aina mustia ja jollain tavalla tragikoomisia. Eli ei kovin hauskoja, vaan lähinnä surullisia ja hemmetin vaivaannuttavia.

3 Simoa on poikkeus.


Näin nokkelaa dialogia ja aidosti hauskoja kohtauksia sisältävää kotimaista leffaa en ole eläessäni nähnyt. 3 Simoa on yllätyksellinen ja persoonallinen leffa, jonka seurassa viihtyi hemmetin hyvin pari tuntia.

Olen miettinyt pitkään, miksi elokuviin pestataan aina samat naamat, vaikka luulisi lahjakkaita näyttelijöitä tässä maassa riittävän. Oli ihanaa nähdä tuoreita kasvoja valkokankaalla, jotka toivottavasti nähdään tulevaisuudessa yhä useammin leffojen päärooleissa.

Uskon, että nämä jäbät (Rami Rusinen & Olli Rahkonen) löytävät paikkansa useammankin teinitytön (...tai vanhemmankin tytön..köh..) päiväunista.


Eikä PMMP:stä tutun Paula Vesalan roolisuorituksessa moittimista ole, vaan mimmi hoiti homman kotiin täysin pistein.

Jos Kummeli-henkinen komedia on nähty, musta komedia ei uppoa ja viikonloppuna tekee mieli katsoa kotimaista aitoa komediaa leffateatterissa, suosittelen lämpimästi! :)



Leppoisaa viikonloppua!

-Anne

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kolmas julkkisystävämme on Jannika B!


Pari viikkoa sitten Cheek ja Sauli Koskinen raapustelivat ystäväkirjaamme, joten on taas aika julkistaa uusi julkkisystävämme. Tällä kertaa vuorossa on naistähti ja ilmeisen romanttinen sellainen, sillä muusikko Jannika B haaveilee uljaista ritareista keskiajalla. Aahh... voisin lähteä mukaan tälle aikamatkalle.

 Pirtsakka ja onnellisen tuntuinen Jannika käväisi kesän lopulla YleX:n haastiksessa, jolloin hän raaputteli myös ystäväkirjaamme.

Tällä hetkellä Jannika B kuvailee uutta musavideota ja esiintyy myös tänään Elämä Lapselle -konsertissa. Jannikalla on myös oma blogi, jota kannattaa ehdottomasti käydä vilkaisemassa.
xoxo
Inari 

JANNIKA B XTyylin JULKKISYSTÄVÄKIRJASSA 

Nimi: Jannika 

Lempinimi: Bennika

Asuinpaikka: Hollola

Lempiväri: Pinkki

Lempiruokani: Pestopasta

Lemmikkini: Sputnik ja Lempi

Lempiartistini: Michael Jackson 

Unelmoin: Tällä hetkellä ilmalämpöpumpusta

Olin koulussa:  "hikipinko"

Minusta tulee isona: Laulaja

Jos saisin muuttaa maailmassa jotain, muuttaisin: Hävittäisin kaikki pelikonsolit!

Aikakoneella matkustaisin vuoteen? Koska? : Jostain syystä keskiaika on aina kiehtonut. Uskon, että lapsuudensadut, joissa prinsessat ja ritarit seikkailivat, ovat vaikuttaneet tähän. Tarkkaa vuotta en osaa sanoa, mutta voisin kävästä joskus myöhäiskeskiajalla, mustan surman jälkeen, kun tiede alkoi kukoistaa ja löytöretket mullistivat ihmisten maailmankuvaa. Mutta toisaalta, sillon ritarit taisivat jo olla häviävää luonnonvaraa, joten myös aikaisempi keskiaika kävis niin, että uljas ritari vois tulla pelastamaan! ;)

Rakastan: Ihania löhöhetkiä sohvalla, omaa kotia ja kasvimaatani! Kannustavaa perhettäni ja rakkaita karvakuonojamme! Musiikkia, tanssia, karkkia ja ruokaa yleisesti!

Paras ystäväni on: Oma perhe

Ottaisin mukaani autiolle saarelle: peiton ja tyynyn

Minut saa suuttumaan:  Ihmisten pahuus ja valittaminen

Haluaisin matkustaa: New Yorkiin

Arvosana elämälleni (1-10)on: 9+

Terveiseni ystäväkirjan pitäjille YleX Viikonlopun Annelle ja tuottaja-Inarille:  Ei kannata hötkyillä!

tiistai 11. syyskuuta 2012

Poikien babyshowerit



Ei, me emme aio tulevaisuudessakaan tehdä perheradiota, vaikka YleX onkin kuin iso perhe ja Ison pajan palaverihuone on parhaillaan täynnä vauvakrääsää sekä pikku bebejen kuvia. Tämän aamun tuottajapäivä vain alkoi hieman epätavallisissa merkeissä, kuten kuvasta saattaa päätellä. 

YleX Etusivun tuottajan Tuomaksen ja Uuden musiikin ilta- ja aamuvuorojen tuottajan Janin ensimmäinen tehtävä oli töihin tullessa tunnistaa kollegansa yllä olevista kuvista. Ja selitys tehtävälle löytyy siitä, että kummankin miehen perheeseen on kesän aikana syntynyt pikku prinsessa, joten pitihän sen kunniaksi järjestää ylläribabyshowerit.

Me muut tuottajat olemme ilmeisesti edelleenkin hyvin saman näköisiä kuin takavuosina, koska kuvien tunnistaminen ei tuottanut miehille juurikaan vaikeuksia. Palkinnoksi tuoreet isukit saivat vielä kasapäin vauvan leluja, jäätelölahjakortit, Lapsiperheen matkakäsikirjan sekä muutaman neuvon vanhemmuuteen. Niistä mainittakoon mm erinomainen, YleX Iltapäivän tuottajan, Darth Kolmannen silmän vinkki: mene aina sieltä, mistä aita on matalin, jos asialla ei oikeasti ole väliä.

Tässä vielä kuva sankareista, Janista (vas.) ja Tuomaksesta, jotka tuntuivat olevan oikein mielissään päivän aloittavasta ylläristä. Onnea vielä kertaalleen tuoreille isille :)

xoxo Inari


maanantai 10. syyskuuta 2012

Bongasin perhosen Ylen käytävältä


Tässä jälleen postaus sarjassamme "mielenkiintoisia tapaamisia Ylen käytävillä". Bongasin meinaan tällaisen perhosen liihottelemassa huoneeni ohi. Pakkohan siitä oli ottaa kuva ja kysellä hieman lisää, mistä on kysymys.

Mimmi perhoshuppu yllä oli Tiara-niminen artisti, joka takavuosina nähtiin mukana myös Euroviisu-karsinnoissa. Tällä kertaa hän kuitenkin hyppeli YleX:n toimituksessa tapaamassa teknistä tuottajaamme Heikkiä, jonka kanssa mimmi musisoi nykyään samassa bändissä nimeltä Humus.

Musiikin lisäksi naista kiinnostaa myös muoti, ja perhoset ovatkin enteilyä hänen tänä syksynä ilmestyvästä mallistostaan Mtia.
  
Veikkaan että näistä ihanista irtohupuista voi tulla aikamoinen hitti,  minä ainakin haluan tällaisen, joten kannattaa pistää Mtia korvan taa tulevan varalle : )

Tiaralla oli yllään myös oman merkkinsä haaremihousut - aika hauskat vai mitä?

xoxo Inari



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Sunnuntain puhelinpaniikki!

Sunnuntaina Ylellä on töissä vain välttämätön henkilökunta, jos edes sitäkään. Siispä teknisten mutkien tullessa matkaan, täällä toimituksessakin saa olla oman onnensa nojassa.

Tämä saatiin huomata tänään aamulla YleX Himotuimpien ja Oma lista -ohjelman juontaja Tytin kanssa, kun studion puhelin mykistyi. Olen ennen onnistunut buuttaamaan puhelimen perinteisellä "virrat pois ja takaisin päälle" -taktiikalla. Se ei tänään kuitenkaan herättänyt puhelinta, joka oli vaipunut totaaliseen sunnuntaikoomaan.

Tytille tuli pienoinen paniikki, sillä Oma lista -ohjelmassa soitetaan kuulijoille ja haastatellaan heitä omille listoilleen valitsemistaan biiseistä.

YleX Viikonlopun suunnittelun ohessa yritin parhaani mukaan auttaa Tyttiä, jotta puhelin saataisiin elävien kirjoihin.


"Ei hätää Tytti, mä hoidan mä hoidan!!!"

Soitin tekniseen tukeen, joka ei osannut auttaa. Siellä ei edes ymmärretty missä vika on, joten vastuu puhelimen toiminnasta oli mun harteilla.

Jaiks.

Suunnistin studioiden konehuoneeseen, mikä on kaikkien teknisten vempainten aivot. Tuuletus puhalsi vimmaisesti näiden koneiden pyörittäessä koko toimitusta.

Puhelin pitää buutata jossain täällä sijaitsevan vempaimen kautta. Alkoi järjetön etsiminen.



Sitten alkoi järjetön "ettententten" -arpominen. Vedänkö irti keltaisen vai valkoisen pihan!?!?!! Paineita! Hiki! Ahdistus!!



Aaaaaargh1! Niitä on niin paljon!

Päätin jättää piuhat koneeseen kiinni ja toivoa että puhelin herää itsekseen.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Lähetyksensä jälkeen Tytti sai YleX:n pelastavan tekniikkaenkeli Mikon kiinni, joka ohjeisti Tyttiä puhelimen buuttauksessa.

Nyt puhelin taas toimii ja YleX:llä kaikki hyvin.

Ainakin toistaiseksi.

Jännittävää sunnnuntain jatkoa!

-Anne

perjantai 7. syyskuuta 2012

YleX - hyvin sosiaalinen yhteisö vol. 2



Okei, kyllä meillä oikeesti on ihan hauskaa : )

Terveisiä Suvisaaren vetäytymisestä.

t. YleX-tiimi

YleX-hyvin sosiaalinen yhteisö...



Terveisiä YleX:n vetäytymisestä Suvisaaresta. Kuinka monta kännykkää löydät kuvasta?

ps. kuva ei ole lavastettu (valitettavasti)

xoxo Inari