keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tätä en TODELLAKAAN tiennyt työkavereistani...

Nyt oli niin kiinnostava lounas tässä menneinä päivinä, että pakko raportoida tapahtumista teillekin.

Lähdin syömään meidän YleX:n äänitiimin miesten kanssa eli äänisuunnittelijoiden Heikin, Tapsan ja teknisen tuottajan Aleksin kanssa, kun puhe siirtyi jostain kumman syystä meidän entisiin ammatteihin. Ja jopas jotakin alkoi paljastua aika lailla uusia piirteitä pöytäseurueestamme. Aleksi nimittäin kertoi, että on tehnyt töitä stripparina - eikä minään ihan tavallisena itsensäpaljastelijana, vaan rahat sujahtivat  hyväntekeväisyyteen opiskelijateatterin nimissä. 

No ei siinä mitään, sillä Heikki heitti vielä paremmaksi. Hän nimittäin paljasti toimineensa luultavasti yhtenä Suomen ainokaisista fluffereista eli esinuolijoista. Ja ei, ei todellakaan minkään pulla-astian nuolijana, vaan pornoteollisuuden kulta-aikaan toimineen naisnäyttelijän ns. esilämmittelijänä alan messuilla...  Siis meidän HEIKKI, se rauhallinen rillimies. Eikä siinä kaikki, sillä sama kundi oli riimaillut myös naistenlehtiin eroottisia novelleja - juurikin niitä, joita luettiin tyttöjen kanssa partioleireillä ääneen ja kiherreltiin.

Mulla oli oikeasti mennä intialainen lihapata väärään kurkkuun - mä en edes tiennyt tällaisesta nuolijan ammatista, saati sitten, miten sellaiseksi sitten pääsee. No peruskuviohan se oli, yksi frendi tunsi toisen ja sitten suositeltiin jne....siis suositeltiin :)

Mutta siis, jos haluatte tehdä lounaastanne ikimuistoisen, niin suosittelen aloittamaan keskustelun aiheesta: "Mitä muuta työtä olet elämässäsi tehnyt".

Aiheesta innostuneena kiertelin myös muualla YleX:n toimituksessa selvittelemässä, minkä alan hommia porukka on tehnyt. Ja olisi saanut kyllä aika monta muutakin kiinnostavaa lounaskeskustelua näistä aikaan.

xoxo Inari alias laivakaraoke-emäntä (opettelin Kotiviinin ja Katson autiota hiekkarantaa niin hyvin kuin pystyin ja lauloin niitä, kun estradi oli tyhjä)

Kanavan The Boss eli Jyri: Toimi 90-luvun lopussa Kirkan kiertuemanagerina.

"Hetki lyö -kiertueen suurimman suosion aikana yksi tehtävistäni oli saattaa Kirka turvallisesti lavalta hotellihuoneeseen (mähän olen turvamiehen mitoissa ollut aina:). Kotkassa, kun tulimme hotellin hissistä majoituskerrokseen, törmäsimme pariskuntaan, jolla oli akti meneillään hotellin hissioven vieressä lattialla. Hämmästyksen vallassa totesimme tilanteen, ja samalla nainen aukaisi silmänsä, katsoi ylöspäin ja totesi:"KIRKA!" Hekuma taisi loppua siihen. Miehen liikkeet nimittäin pysähtyivät, hän kääntyi katsomaan ylöspäin ja totesi lakonisesti:"No niin on."


Uudenmusiikin Aamuvuoron Juhani Kenttämaa: Lontoon Sohossa Merc-vaateliikkeen myyjänä. Myynyt muun muassa Ewan McGregorille puvun, kun hän oli lähdössä treffeille. 
"Aikalailla itseohjautuva asiakashan tuo oli. Osti lopulta viininpunaisen Tonic Suitin."

UMIn ja UMAn tuottaja Jani Kortti: Maakotkien pesien etsijä. "Etsimme pesiä ja laskimme poikasia."

YleX Iltapäivän Aino: Floristina ja hortonomina puutarhaliikkeessä.
"Tein hommaa olemattomilla kyvyilläni. Neuvoin naama peruslukemilla esimerkiksi, miten perustetaan nurmikko tai leikataan omenapuu, vaikkei mulla ollut aavistustakaan, miten nämä asiat pitäisi tehdä. Parasta kesässä oli se, kun sai koko päivän kastella taimia puutarhan perimmäisessä nurkassa. Onneksi kesä oli helteinen ja aurinkoinen, ja sain sen aikana elämäni parhaan rusketuksen."

YleX Iltapäivän tuottaja Darth Kolmassilmä: Veneenrakentajan apulainen tarrapalkalla.
"Tämä on pisimpään säilynyt palkka koskaan."

YleX Iltapäivän Timppa: Maalasin 250 metrisen aidan
"Kun hommaa tarjottiin tonnin urakkapalkalla, ajattelin, että tämähän on helppoa rahaa. Mutta toisin kävi. Työhön hurahtikin kuusi viikkoa,  ja kesä oli tietenkin vuosisadan sateisin."

YleX Iltapäivän Jenni:  Keittiöapulaisena hotelliaamiaisella sekä postinlajittelijana.

YleX Aamun Hanne: Fonectan puhelintyttönä, ruohonleikkaajana, punahilkana messuilla.

YleX Jatkojen Jani: Vanhusten kauppapalvelun lähetti
"Keräsin ostokset listan mukaan parhaimmillani 9 eri koriin ja toimitin vanhuksille, jotka maksoivat käteisellä - paitsi silloin, kun vastauksena olikin: "Ai, ei minulla mitään rahaa ole."

 Nettitiimin Ninni: Linnanneito Turun Linnassa

Nettitiimin JP:  Lihamyllyn siivoaja kaupan lihatiskillä
"Ainut työhaastattelu koskaan, jossa on kysytty, olenko käynyt armeijan."
 

perjantai 23. marraskuuta 2012

Vierailu Minna Parikan maailmaan


 Huomenna kenkäsuunnittelija Minna Parikka saapuu YleX Viikonlopun Lifestyleslottiin vieraaksi. Sen kunniaksi lähdin tsekkaamaan tällä viikolla Helsingin Aleksanterinkadulle avatun Minna Parikka Universum -liikkeen avajaiset. 

Olen aina kuolannut itselleni Parikoita, mutta toistaiseksi kukkaron nyörit eivät ole antaneet periksi. Kuume ei tietenkään laskenut tällä vierailulla. Liike oli kuin pieni kenkätaidenäyttely - värikkäät teokset lepäsivät kauniisti omilla tarkoin ajatelluilla paikoillaan ja  ihmiset ihailivat niitä tohkeissaan.
Minna kertoi, että oli saanut inspiraation liikkeensä värimaailmaan hänen yllään olevasta mekosta, joka oli peräisin Lontoosta. Ja toden totta liike istui mekkoon täydellisesti. Kuvassa myös Minnan vientipäällikkö Arthur Borges. Minnan tuotteita myydään jo 20 eri maassa.

Myös  liikkeen työntekijät olivat viimeisen päälle puettuja. Yritin kysellä, josko tämän Jenni-neidon upea hame olisi ollut kaupan, mutta se oli kuulemma uniikki kappale - Jennin omasta lopputyömallistosta. Aivan mieletön luomus vai mitä sanotte?
 


Kaupungin tyylikerman seassa luovi myös Annen ihana Uuden Musiikin Kilpailun stylisti, Tommy Kilponen. Tommy paljasti, että oli samana päivänä löytänyt Annelle uskomattoman luomuksen UMK-kuvauksiin. Kannattaa siis seurata Annen tyylimuutoksia täältä XTyylistä, niin näette, mistä on kyse.


Minnan kengistä suosikkini ovat nämä siivekkäät sekä uuden malliston pupunkorvakengät. En malta odottaa huomiseen, kun saamme haastattelussa toivottavasti kuulla, mitä Minna keksii seuraavaksi. Ainakin myös miehet saavat nauttia suunnittelijan luomuksista ensi vuodesta alkaen. Minun kaapistani löytyvät Parikat kyllä ennen meidän kodin parrakasta puoliskoa - se on varma se!

xoxo Inari

Ps. Katso kiinnostava dokkari Minnasta täältä.  Ole kuulolla YleX Viikonlopussa lauantaina klo 16, kun Minna Parikka saapuu vieraaksemme.

torstai 22. marraskuuta 2012

Kurkistus UMK:n kulissien taakse

Sen lisäksi, että kerron täällä blogissa siitä, mitä kaikkea teen YleX:llä, tulen myös muutaman kuukauden aikana kertomaan siitä, mitä UMK:n eli Uuden Musiikin Kilpailun kulissien takana tapahtuu. Mä juonnan noi skabat tänä vuonna YleX Aamun Ile Uusivuoren kanssa, mikä on ihan huippuhauskaa!

 

UMK:n stylistina toimii Tommy Kilponen, jonka ansiosta meidän tyylit on melko överit ja mun tyyli erittäin naisellinen, mikä on mulle todella vierasta. Yllä olevissa vermeissä saavuin tällä viikolla pidettyihin kuvauksiin ja sain kyllä kumppareilla lampsiessani pitkiä katseita. Tossa vaiheessa olin käynyt jo maskissa ja mulle oltiin taiteiltu hullun pitkät hiukset! Vieressä Ile fiftari-lookissaan.


Nämä Anna Dello Russon H&M:lle suunnittelemat reisiin asti yltävät, pitkävartiset saappaat mulla oli päällä parin päivän ajan ja voin sanoa, että päkiät huusi kyllä hoosiannaa päivien päätteeksi.

Kauneuden takia pitää ilmeisesti kärsiä aika lailla, sillä samalla kun kärvistelin nää kengät jalassa, hiuslisäke pysyi päässäni miljoonien pinnien ansiosta jotka oli aika tiivisti kiinni päänahassani.


Samalla ehdittiin Tommyn kanssa sovittaa vaatteita pressitilaisuutta varten, joka on 4.12. (Kuvan pinkki Wolfordin hame on mallikappale ja menossa myöhemmin malli & juontaja Pipsa Hurmerinnan vaatekaappiin.) 

Tommy oli päässyt seikkailemaan Ylen puvustossa ja bongasi sieltä vaikka mitä aarteita. Nää vintagepöksyt ois ollu niin siistit, mutta liian pienet. Dääm!

Vielä ei löytynyt täydellistä asua sinne pressiin, mutta etsintä jatkuu! Lupaan viimeistään pressipäivänä päivittää blogiin, mitä sinne keksittiin. :) Sillon muuten paljastuu myös, mitkä artistit ovat tossa skabassa mukana ja heidän tyyleihinsä paneudutaan varmasti myös täällä blogin puolella.

Täältä löytyy muuten lisää noita promokuvia musta ja Ilestä sekä tuomaristosta!

- Anne

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Tämän hetken koukuttavin nettisivu!

YleX Viikonlopun lähetyksen ovat neljä tuntia pitkiä, joten usein valmistelen lähetykset niin, että joka tunnille on valmisteltu pari spiikkiä tarkemmin ja loput syntyvät lähetyksen ollessa käynnissä.

Lähiaikoina biisien välit ovat kuitenkin menneet tavallista nopeammin, sillä jumitun aina katsomaan näitä pieniä kissanpentuja tästä livekamerasta.

Tämä on siis syy siihen, miksi työpisteeltäni on viime aikoina kuulunut: "Voi ei pientä kisusta! Oletpa sinä pörröinen pieni kissa, iiii-haa-na!!!"

Rakastan kissoja ja saatan katsella tätä vaikka kuinka kauan putkeen. Joten jos lähetyksessä joskus kuulostaa siltä, että ajatukseni karkailevat, saattaa se johtua siitä, että olen jumiutunut tämän ääreen ja unohtanut miettiä, mitä seuraavaksi sanon...

Voin muuten taata, että maanantai töissä tai koulussa sujuvat varmasti kivuttomammin, kun välillä kurkkaa, mitä näille karvakorville kuuluu. :)

Tässä on oma kissaleidini Asta <3
Leppoisaa sunnuntaita ja ensi viikon alkua!

- Anne

lauantai 17. marraskuuta 2012

Katso Annen ja Ilen hienot UMK-promokuvat

Nyt se on julkista: Anne ja Ile ovat tänä vuonna Uuden Musiikin Kilpailun juontajat. Eikä mikä tahansa parivaljakko olekaan kyseessä. Paitsi että kumpikin on tietenkin YleX:n toimittajia - Ile YleX Aamussa ja Anne YleX Viikonlopussa, niin myös ulkoisesti kyseessä aikamoinen kaksikko. Vai mitä sanotte näistä  promokuvista?

Kuva: Tom Hakala/Anatom.fi
Ei olisi kyllä uskonut, että meidän über aurinkoisesta Annesta saa näin jäätävän viileää otosta - ihan kananlihalle vetää tätä katsellessa.

Kannattaa muuten seurailla XTyyliä tulevaisuudessakin, sillä Anne raportoi täällä myös siitä, millaista on juontaa Uuden Musiikin Kilpailua ja minkälaisia ponnistuksia hän on joutunut tv-tyylinsä eteen kokemaan - esimerkiksi, kuinka kauan kestää, kun reiden yli yltävät parimetriset saappaat kiskotaan jalkaan tai mitäs sitten tapahtuu, kun horjahtaa näillä piikkareilla pois kameran kuvasta...

Kuva: Tom Hakala/Anatom.fi
Uuden Musiikin Kilpailu alkaa joulukuun 27. TV kakkosella. Suomen Euroviisuehdokasta etsivässä kisassa tuomaroivat YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen, tuottaja-räppäri Redrama, Apulannan Toni Wirtanen ja Sibelius-Akatemian popjazz-laulun lehtori ja laulaja Aija Puurtinen.

xoxo Inari

perjantai 16. marraskuuta 2012

YleX Iltapäivän partnerlook puhuttaa


"Iiiihan vahingossa kävi näin", väittivät YleX Iltapäivän Mäkkäri, Timppa (joka ei päässyt kokonaan kuvaan...) ja Aino, kun huomioni kiinnittyi kolmikon partenrlookiin.

Samat värit löytyvät aamulla sattumalta kaapista kuulemma yllättävän usein, erityisesti Mäkkärin ja Ainon kohdalla, mutta nyt partnerlookissa on myös pikkuruinen Timppa. Pitäisikö hommasta alkaa olla huolissaan? 

Ile ja Matti saivat Nenämaraton lähetyksessä järjestettävässä Tuttu juttu -visassa 7/10 oikein, kun kysyttiin, kuinka hyvin parivaljakko tuntee toisensa. Mitä luulette, että olisi Ainon ja Mäkkärin tulos? Entäs, millaisen Tuttu juttu -kysymyspatteriston te heille duunailisitte?

  
Iiiiiihan vahingossa poppoo sattuu olemaan myös syksyn trendivärissä - että vink, vink vaan :)

xoxo 
Inari

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

XTyylin Julkkisystäväkirjassa: Anna Puu

Anna Puu kävi muutama viikko sitten Tytin vieraana YleX:n Himotuimmissa. Kuuntele haastattelu täältä.
 Tällä kertaa XTyylin Julkkisystäväkirjaan on postaillut todella pirteän porkkanapää-muodonmuutoksen tehnyt laulajatar Anna Puu. Ihanaa nähdä, kuinka onnellisia ja tyytyväisiä julkkisystävämme ovat olotilaansa syksyn pimeydestä huolimatta - kukaan ei ole antanut arvosanaksi elämälleen alle ysiä. Minä pysyn vireessä talven yli etelän matkasta haaveilemalla, entä sinä? Kenen postauksen haluaisit muuten lukea julkkisystäväkirjastamme?

xoxo
Inari

Nimi: Anna Puustjärvi

Lempinimi: Andy, Annikki, Puustis, Puu

Asuinpaikka: Espoo

Lempiväri: Musta

Lempiruokani: keitot ja salaatit

Lemmikkini: villakoirat lattialla

Lempiartistini: liian monta lempiartistia

Unelmoin: palmupuun alla makoilusta

Olin koulussa: tunnollinen ja tiedonjanoinen

Minusta tulee isona: jos tätä olisi kysytty ala-asteella, niin vankimielisairaalan hoitaja, ylä-asteella kuvaamataidon opettaja, lukiossa olisin vastannut haluavani töihin YK:lle. Totuus on, että en vieläkään tiedä, mitä minusta tulee isona.

Ensi-ihastukseni oli: heti ekaluokalla yksi Timo
Tyhmintä, mitä olen koskaan tehnyt: En uskaltanut mennä väliin, kun ystäväni kimppuun hyökättiin ylä-asteella.

Jos saisin muuttaa maailmassa jotain, muuttaisin: Naiset ja miehet aidosti samanarvoisiksi joka ikisessä maassa. Jo pelkästään tytöksi syntyminen määrittelee monessa maassa hänen mahdollisuutensa elämässä.

Aikakoneella matkustaisin vuoteen?  Koska?
Keskiajan jälkeiseen renessanssin aikaan, jonnekin 1400-luvulle, koska sen taide ja elämäntyyli kiehtovat minua. 

Olen parhaimmillani, kun...: olen hyvässä seurassa.

Itkin viimeeksi, koska: Liikutuksen kyyneleet nousivat ainakin pari päivää sitten, kun Barack Obama voitti USA:n presidentin vaalit. Aamulla tosin riittää vähäpätöisempikin uutisaihe saamaan kyyneleet silmiin. Tunnustan: olen itkupilli. 

Rakastan: Perhettäni ja ystäviäni.


Paras ystäväni on: Minulla on monta rakasta ystävää.

Ottaisin mukaani autiolle saarelle: Perheeni, hyvää musiikkia, mausteita, viidakkoveitsen ja kirjan, jossa kerrotaan miten selviytyä autiolla saarella.

Taskustani löytyy juuri nyt: pelkkää tyhjää

Minut saa suuttumaan: kapeakatseisuus

Haluaisin matkustaa: pois Suomesta aina marraskuussa

Viimeisin tekstiviestini lähti (kenelle?), mitä se koski: miehelleni, kun lupasin hakevani hänelle postiin saapuneen paketin.

Arvosana elämälleni (1-10)on: vahva 9

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ruudun takaa

Harvemman ihmisen työntekoa voi seurata webbikameran välityksellä. Se on kuitenkin jokapäiväistä YleX:n juontajille, sillä studion nurkassa on pieni webbikamera, mistä lähetyksen tekoa voi seurata reaaliaikaisesti.

Tältä webbikamera ja shoutbox näyttävät. Siniset tekstit ovat mun kirjoittamia, kyselin ohjeita siihen, miten tällainen print screen otetaan, hah! :D
Usein en edes ajattele kameraa, mutta jos intoudun tanssimaan studiossa tai kaivamaan nenää, siitä tulee äkkiä kommenttia shoutboxiin, mistä kaikki viestit tulevat suoraan studioon. Eli sen lisäksi, että joku katsoo työntekoani webbikamerasta, sitä voi kommentoida reaaliaikaisesti. Huh! Ajatuksen tasolla se on tietty aika kuumottavaa, mutta toisaalta on hauskaa, että pystyn kommunikoimaan kuulijoiden kanssa lähetyksessä.

Tältä studio näyttää juontajan silmin.
Joskus kyllä mietin, ketkäköhän lähetystä seuraa, miltä he näyttävät ja mitä he siellä koneella oikein tekevät... toisaalta on ehkä ihan hyvä etten tiedä.

Tältä webbikamera YleX:n juontajien näkökulmasta näyttää. Alla on tussitaulu viikon tärkeimmistä biiseistä.

Tänään otin kuvan siitä, miltä webbikamera näyttää täältä studiosta käsin, mikä herätti heti kuhinaa shoutboxissa. 

Eräs anonyymi kommentoija kirjoitti:

"Oikeesti tuli hieman härski olo, kun olin ilman paitaa ja Anne osoitti kameralla xD"

Hahah! Siitäs saitte senkin tirkistelijät! ;)

-Anne

lauantai 10. marraskuuta 2012

Tapasimme Stooshen tytöt - WAU!

Eilen oli kaikin puolin mieletön päivä. Nenämaraton päättyi hienoihin pirskeisiin Lasipalatsilla ja toimituksemme yhteishenki nousi uskomattomiin hekumiin Ilen ja Matin valvomisen ansiosta.  

Mutta ei siinä kaikki, sillä pääsimme myös tapaamaan Brittien kuuminta mimmikolmikkoa Stooshea ja katsastamaan heidän keikkansa Hennessy Artistry -klubille. 


 Ei voi muuta sanoa kuin huh huh, miten kovaa tasoa kolmikon keikka oli, vaikka biiseistä muut kuin Black Heart eivät olleetkaan suurelle yleisölle vielä tuttuja.  Lisää kuullaan kuitenkin pian, sillä kolmikon albumi Stooshe julkaistaan 26. marraskuuta. 

Hauskaa oli myös se, että keikan jälkeen Alexandra, Karis ja Courtney tulivat aivan normaalisti hengailemaan rahvaan joukkoon. Ja me tietenkin käytimme tilanteen hyväksemme...


Olimme aikaisemmin pähkäilleet, mahtaakohan mimmeillä olla tyylitaisto kollegansa Rita Oran kanssa, koska Stooshen tyttöjen look on vähintäänkin yhtä räväkkä. Tähänkin saimme illan aikana vastauksen, sillä  paljastui, että Stooshella on itse asiassa saman stailaaja kuin Rita Oralla eli  asut ovat Kyle Devollen käsialaa.

Lempisuunnittelijakseen he paljastivat Vivienne Westwoodin, vaikka ovatkin yhtä lailla myös tavallisten katutyylien ja merkkien, kuten Top Shopin ystäviä. Mikä ei tosin yllätä, sillä itse asiassa Top Shopin kykyjenetsintäkisasta mimmit aikoinaan bongattiin.

 Lehdistötilaisuudessa naikkoset harmittelivat, että olivat edelleen lentoasuissaan, eivätkä viimeisen päälle laitettuina. Mutta aika mageilta nuo lentotyylitkin näyttivät, vai mitä?

xoxo
Inari

perjantai 9. marraskuuta 2012

Ilen ja Matin voimasmoothien resepti

Vauvatkin sen jo tietävät, että potkupuku on mukavin mahdollinen asusta. Veimme siis Ilelle ja Matille One Piecet.
Ilen ja Matin Nenämaraton-taival lähenee loppuaan. Tai siis jäjellä enää vaivaiset 9 tuntia :) Ja puhe ei edes kovin paljon sammalla - Ei voi muuta sanoa kuin että vitsi mitä miehiä!
 
Me kävimme eilen aamulla lähetyksessä tekemässä kundeille YleX Viikonlopun ultimate-lifestyleslotin, johon kuului tietty kaikkea sitä, mitä meidän lauantain Lifestyleslottiinkin eli hyvää ruokaa, muotia sekä henkistä ja fyysistä hyvinvointia...  Tosin puoliakaan valmistelemista asioista emme ehtineet toteuttaa, kun aika vain hurahti. Onneksi sentään loistavat aamusmoothiet ennätettiin tehdä, lahjoittaa pojille mukavaa muotia ja päästää hierojamme Tuukka kourimaan Matin kivikovia hartioita.

Helsingin Urheiluhieronnan hieroja Tuukka Häkkinen testasi Matin hartiat.
 Teimme sitten myöhemmin käsihoitoja, jotka oli suunniteltu Ilelle ja Matille täällä toimituksessa itsellemme - ei paha sekään. Voimaannuttavat pikku-kissojen kuvat jätimme kuitenkin miehille,  vaikka emme ehtineetkään niitä lähetyksessä esitellä. Toivottavasti ne toivat hyvää fiilistä - ainakin japanilainen tutkimus niin lupasi.

Tässä jakoon mainio Annen aamusmoothien ohje. Sitä juodessa voitte sanoa, että saitte maistaa osanne 55 tunnin maratonista :)
 

2 annoksen virkistävään aamusmoothieen tuli:

noin 2dl purkki bulgarian jougurttia
purkki vanilijarahkaa
1-2dl mustikoita
1 banaani
hunajaa
0,5-1 dl omenamehua

xoxo

Inari ja Anne

torstai 8. marraskuuta 2012

Hyvää oloa Ilelle ja Matille Nenämaratoniin!

Näillä vermeillä aiomme kohta yllättää Ilen ja Matin Nenämaratonin massiivisessa lifestyleslotissamme. Mutta mitä niillä teemme (etenkin tuolla söpöllä pojulla) sen kuulette kohta...

xoxo Inari ja Anne

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Laifstailii, hiphoppii!!

Hei kaikki isot ja pienet räppärin alut siellä!

Pyhimys ja DJ Slow kävivät lauantaina Lifestyleslotissa vieraana puhumassa suomalaisesta hiphop -kulttuurista ja räpistä. Miehet tuomaroivat Dj 3rdin kassa RAP SM -skaboja samana iltana Helsingin Nosturissa.

Oli tosi mielenkiintoista kuulla, miten miehet sekosivat hiphopista, kun se rantautui Suomeen 80-90 -lukujen taitteessa ja mitä mieltä he itse ovat tämän hetkisestä kotimaisen räpin tasosta.

Kuva: Hanne Kautto

Käytiin myös biisien välissä mielenkiintoinen keskustelu siitä, voisiko räp nousta opiskeltavaksi musiikinalaksi niin, että jossain vaiheessa meillä olisi ammattiräppäreitä. Kuulostaa todella oudolta ajatukselta, mutta ei mahdottomalta - Pyhimys kertoi, että esimerkiksi Felix Zengerkin on kouluttautunut ammattimaiseksi beatboxaajaksi.

Miehet olivat sitä mieltä, että kuka tahansa voi räpätä. Räppäämisen voi aloittaa ihan yksinkertaisista jutuista ja kun ne osaa ja niihin kyllästyy, voi alkaa luomaan omaa tyyliä.

Vaikka tässä duunissa tulee tavattua paljon ihmisiä ja tehtyä monia haastatteluja, joistan inspiroituu todella paljon ja joitain aiheita jää pyörittelemään pitkäksikin aikaa. Tämä oli yksi sellaisista tapauksista. (Ei hätää, en ala luomaan itselleni räppäri alter egoa! ;))

Jos haastattelu meni lauantaina ohi, sen voi kuunnella täältä uudelleen!

-Anne


IIIK, mikä One Direction paketti!


Nonni, nyt se sitten tuli. Ensimmäinen riita Annen kanssa.  Johan tässä ehdittiin puoli vuotta  yhdessä töitä tehdäkin...

 Voi veeeeeee, että mua harmittaa. Kaikki lähti siitä, kun saimme toimitukseen ison postipaketin. Ensiksikin, ylipäätään se, että meille tuli ton kokoinen paketti, on jo iso juttu sinänsä, sillä postia meille viikonlopun mimmeille ei tule ihan joka päivä, mutta kun sisältö paljastui, niin tukkanuottasillehan siitä jouduttiin, paketti kun oli täynnä ONE DIRECTION FANIKAMAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 


Olisitte nähnyt Annen. Se oli kuin termiitti, joka tuhosi sekunnissa paketin silpuksi ja alkoi rohmuta sen sisuksia. Tuosta vain sujahti paita päälle, rannekorut ranteisiin ja hyvä ettei alkanut rakkaudenosoituksiaankin kirjoittelemaan 1D-vihkojen sivuille... huh, huh... Mä en ehtinyt juuri edes koskea mihinkään. 

Onneksi sain lopulta kaikelta kirkumiselta sanottua, että nyt meidän on pakko rauhoittua, etteivät kamat hajoa...Ne kun eivät ollenkaan ole meille, vaan tietty palkinnoksi 1D -tietokisaan, joka käydään tulevana lauantaina klo 15 YleX Viikonlopun suuressa poikabändipäivässä.

No loppujen lopuksi pääsimme sopuun sillä tavalla, että toinen saa säilyttää toista pakettia pöydällään ja toinen toista. Kaikkia tuotteita kun löytyy kaksin kappalein.  Mutta, mihin se toinen paketti sitten menee, jos toinen on palkintona lauantaina tietovisassa? No sillä palkitaan se, joka kirjoittaa tämän blogipostauksen kommentteihin loppuviikkoon mennessä parhaan tarinan siitä, miksi juuri hänen tulisi saada tuo uskomaton 1D-fanipaketti. Kantsis siis jo käydä tuumasta toimeen!!

xoxo Inari

Ps. One Directionin uusi single Little Things on meillä lauantaina YleX Viikonlopussa ensisoitossa klo 16.30 ;) 

VOITTAJA ON PÄÄTETTY JA SE ON NIMIMERKKI: EM! - Kisaan ei voi enää osallistua (10.11.klo 17.00)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kummitteleeko YleX:n toimituksessa? - osa 2


Kerroin pari kuukautta sitten siitä, kuinka joskus sunnuntaisin, kun olen yksin toimituksessa, tuntuu siltä, että en ehkä ole sittenkään ihan yksin...

Lauantaina, Pyhäinpäivänä, tämä tunne tuli voimakkaasti takaisin.

Toimituksessa ei ollut ketään muita, kuin minä ja Himotuimpia juontava Tytti. Päätin lähetystä valmistellessani käydä toimituksen naistenvessassa.





Suuntasin isoimpaan ja kauimmaisempaan vessaan, jota myös Kakkaajan vessaksi kutsutaan, sillä se on isoin ja mukavin paikka tällaiseen toimitukseen. Itselläni kyseistä hätää ei ollut, ja onneksi ei, sillä Kakkaajan vessan ovi ei auennut. Se oli lukossa.


Hetki oli hyvin hämmentävä, sillä toimituksessa ei ollut ketään muuta, kuin minä ja Tytti. Ja Tytti ei ollut vessassa. Menin tilanteesta niin hämilleni, että poistuin vessasta välittömästi, enkä edes käynyt asioillani toisessa kopissa, vaan palasin työpisteelleni ihmetellen lukittua vessaa.

Myöhemmin Inarikin saapui paikalle ja keskustelu siirtyi lemmikkieläimiin. Inari kertoi, kuinka hänen Nuppu-marsunsa ja Nuudeli-kissansa ovat molemmat kokeneet aikoinaan karun ripulikuoleman.

Samalla hetkellä Tytti tuli vessasta ja ihmetteli, että Kakkaajanvessa on lukossa. Kerroin, että se oli lukossa jo aamulla, kun olin menossa vessaan.

Tuli hiljanen hetki, jolloin kaikki katsoimme toisiamme.

Onko siellä vessassa siis joku vai ei?


Suuntasimme kaikki vessaan, joka oli hiljainen, aavemainen ja kolkko. Inari rohkeimpana alkoi rynkyttää ovea, joka ei avautunut. Lukko on rikki, joten emme saaneet väännettyä sitä auki.

Miten ovi on voinut mennä itsekseen lukkoon? Kuka siellä on käynyt viimeksi? Vai onko siellä joku edelleen?
Sydän pamppaillen nousin viereisen kopin pytyn päälle tarkastamaan, löytyykö vessasta joku. Ei löytynyt. Ei ainakaan ketään, jonka ihmissilmä voisi nähdä.


Silloin palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen. Mysteerihän alkoi paljastua vasta silloin, kun Inari kertoi lemmikkiensä ripulikuolemista. Voisko olla, että aikoinaan joku entinen yleläinen on kokenut karmaisevan ripulikuoleman nimenomaan tuolla kakkaajanvessassa? 

Ehkä se ei olekaan saanut nimeään mukavuuksistaan, vaan karusta kohtalostaan? Onko lukko rikki siksi, että ruumis on pitänyt saada ulos? Onko tämä onneton ripulikuoleman uhri se, joka Ylex:n toimituksessa kummittelee ja ilmoittaa itsestään juuri pyhäinpäivänä lukitsemalla vessan, jossa itse menehtyi?



Taidan tästä lähtien käyttää muiden toimitusten vessoja.

-Anne

perjantai 2. marraskuuta 2012

"On pakko bailaa pitkää päivää." -MC Nikke T

Vaikka pidin itseäni pitkään pesukestävänä rokkimimminä, olen viime vuosina joutunut tiiviin itsetutkiskelun äärelle. Musiikkimakuni on aina ollut laaja, mutta levyhyllyyni on vuosi vuodelta ilmestynyt yhä enemmän ja enemmän kotimaisia hiphop -levyjä ja Spotifyssa raikaa usein räp.

Tähän saattaa olla muutamakin eri syy. Ehkä rock on alkanut vähän kyllästyttämään. Ehkä se on totta, että musiikkimaku muuttuu/kehittyy iän myötä. Tai ehkä nykyään tehdään vaan niin hemmetin hyvää kotimaista hiphoppia.

Siitä kertoo muun muassa se, että nykyään 2000-luvulla syntyneet junnutkin osaavat räpätä käsittämättömän hienosti, minkä huomaa Ankka Räp -ohjelmasta ja RAP SM -skaba porskuttaa vuosi vuodelta suuremmalla volyymilla.

Suomen kielen ja räpin yhteen ujuttaminen ei kuitenkaan käynyt yhdessä yössä, vaan suomalainen hip hop on kulkenut melkoisen pitkän ja kivisen, mutta palkitsevan tien. 

Tästä puhutaan lauantaina YleX Viikonlopussa ja Lifestyleslotin vieraaksi klo 15 saapuvat Pyhimys (Ruger Hauer & Teflon Bothers) ja DJ Slow. Miehet tuomaroivat samana iltana myös RAP SM -skaboja Helsingissä, johon voit voittaa liput klo 16 jälkeen!

Tätä Teflon Brothersin Poimunopeus -biisiä mä luukutin ihan hulluna viime kesänä!


...mutta ei nää suomiräpin ensi askeleet MC Nikke T:n tahdissakaan huonolta kuulosta, vai mitä mieltä oot? :D


Hauskaa viikonloppua!

-Anne

XTyyli: Tämä mies inspiroituu muun muassa Prinssi Danielista

Tällä kertaa XTyyli pureutuu X:n toimituksen äänisuunnittelijan Heikin tyylin taa. Heikki on yksi X:n peruskalustoon kuuluvista jäbistä ja tullut taloon jo Radio Mafia -aikoina. 

Kuten kuvasta näkyy Heikki osaa poseerata kuin Kippari-Kalle, mutta lihasvoimiaan paremmin hänet kuitenkin tunnetaan rilleistään. Niitä mieheltä löytyy yli 15 erilaiset. Laseille löytyy aina esikuva: milloin Heikki motivoituu Prinssi Danielista, milloin Ristomatti Ratiasta tai Johnny Deppistä.

  
Heikki ajaa kesät talvet pyörällä töihin mutta onnistuu olemaan samaan aikaan yksi toimituksemme tyylitaitureista. Vaatteissaan hän miettii paitsi näköä myös mukavuutta. Lempihousuihin kuuluvat löysät farkut ja haaremihousut. 

Kuvan housut on hankittu viime kesänä Barcelonasta ja kuuluvat Syngman Cucala -merkille. Paita on Cosilta ja Timberlandin kengät vivahde räppimenneisyydestä. Hattu on Monkin naistenosastolta ja siihen on saatu katu-uskottavuutta "Up till kamp" -rintamerkillä.


 Heikki haluaa yhdistellä eri vaatteita toisiinsa ennakkoluulottomasti, mutta yhtä monipuolinen hän on ollut myös työurallaan. Aikaisemmin mies on tehnyt muun muassa teknisen tuottajan hommia, pyörähtänyt tv-puolella ja juontanut myös eetterissä kolmen vuoden ajan Tänään-ohjelmassa. 

 Jos haluaa kuulla, miltä tyylitaiturimme ääni kuulostaa, kannattaa tutustua Humus-yhtyeen tuotantoon.

xoxo
Inari

ps. Tutustu myös muihin XTyyleihin. Kurkistamme säännöllisesti yhden X:läisen tyylin taa. Tähän mennessä esillä ovat olleet Ninnin, Auran, Juhan ja salaperäisen sexy ladyn tyylit.