tiistai 6. elokuuta 2013


Hei kaikki ihanat!

Olisi mahtavaa olla kanssanne joka päivä ja jatkaa raapustelua puuhailuistamme täällä X:llä, mutta aika on juuri nyt pahin vihollisemme, siksipä XTyyli menee nyt X-ajaksi uinumaan.

Tulevaisuudessa meidän ja muiden YleX:läisten touhuja voi seurata YleX:n sivuilla ja Annea kuunnella aina YleX Viikonlopussa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 13-17.

Ihanaa kesää kaikille blogin lukijoille ja kiitos mukana olosta.

<3 Inari ja Anne - XTyylin mimmit

maanantai 13. toukokuuta 2013

Vierailu Kristan aarrekammiolla


Heissan från Malmö tai paremminkin sanottuna Ding Dong, joka on täällä ollessa jo muodostunut viralliseksi tervehdykseksemme delegaation kesken.  

Ruotsissa siis ollaan kera Krista Siegfridsin dream teamin ja meno on ollut hurjaa. Kaikki haluavat oman osuutensa Kristasta, jopa niin kiivaasti, että Krista on joutunut nyt parin päivän puhelakkoon, ettei hän menetä ääntään ennen tärkeää semifinaliesitystä ensi torstaina.

Pääsin eilen vierailemaan Kristan aarrekammioon eli Kristan hotellihuoneeseen, jossa ovat säilössä hänen esiintymisasunsa. Kenkiä ei matkassa ole mukana kovinkaan monet, mutta laatuhan korvaa määrän.


Sen sijaan asusteita onkin sitten mielin määrin, ainakin koko pöydällinen. Kristan uskomattoman mageet bling bling -rintsikat ovat aarteita New Yorkista, ja Mikki Hiiri -päähineet puolestaan Fiona Timantin luomuksia. Myös Lady Gaga käytti viime syksynä samanlaista. Eli ei todellakaan mikään turha päähine.

Iltojen edustustilaisuuksissa Krista on nähty joka kerta eri hääpuvussa. Päällä ei siis suinkaan ole enää vain Joona Huotarin suunnittelema esiintymisasu, vaan yksi hääpuku on lainassa Kristan paikalliselta ystävältä ja kaksi muuta lainattu paikallisesta Palm Design -hääpukuliikkeestä. 

Eilisissä punaisen maton bileissä Krista varasti koko shown asullaan ja asenteellaan. Jopa voittajasuosikkiehdokas Tanskan Emmelie jäi niin Kristan varjoon, että "tempaus" pääsi jopa otsikoihin Tanskassa.

Lisää tyylitietoa Malmöstä ja Kristasta taas pian,
Ding Dong

Inari

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Testaa, millainen euroviisuselostaja olet




Euroviisulähetyksen 18.5 selostavat tänä vuonna YleX Iltapäivän Aino ja Mäkkäri. Anne testasi parivaljakon juontotyylit YleX Viikonlopussa. Aino on tuloksen mukaan eläytyvä euroviisujuontaja ja Mäkkäri sai tuloksekseen härskin euroviisujuontajan tittelin.


Millainen euroviisuselostaja olet? 

1. Keskellä finaalia selostajakollegasi on tukehtua pullaan. Sinä…

a) iloitset siitä, että vihdoinkin saat mikin vain itsellesi. Jätät kollegasi oman onnensa nojaan ja puhut hänenkin puolestaan. 

b) otat homman haltuun, tarjoat kollegallesi vettä ja toivot, että hän tokenee nopeasti. 
c) panikoidut! Ketä kiinnostaa viisut, kun kollegasi on hengenvaarassa! Viisut kääntyvätkin hengenpelastusshowksi, kun pääset heimlich-otteinesi tositoimiin. 

2. Viisuesiintyjän asu repeää ja hänen intiimit alueensa paljastuvat yleisölle. Mitä teet?

a) repeät armottomaan nauruun ja arvostelet esiintyjän vartaloa estottomasti. 

b) kommentoit tilannetta asiallisesti, mutta huvittuneesti ja täytät nolon hetken euroviisutrivialla. 
c) et saa sanaa suustasi ja eetteri täyttyy hohohoho-kuolaäänistä 

3. Innokkaan juontamisen lomassa päästät ilmoille ruman kirosanan. Miten korjaat tilanteet?

a) Päästät samaan syssyyn kaikki tuntemasi kirosanarimpsut ilmoille ja herkuttelet tilanteella. Tällä jos millä päästään iltapäivälehden otsikoihin! 

b) Pyydät syvästi anteeksi katsojilta, vetoat suoran lähetyksen huumaan ja siirryt muihin aiheisiin. 
c) kauhistut päästämästäsi kirosanasta, kunnes alat tirskumaan hillittömästi ja syytät kollegaasi provosoinnista 

4. Euroviisuesiintyjistä tekemäsi muistiinpanot lentävät ulos ikkunasta. Sinä..

a) keksit omasta päästäsi uudet infot biiseihin ja kehittelet esiintyjille mielivaltaisesti täysin fiktiiviset tarinat. Tämähän on paljon viihdyttävämpää kaikille! 

b) pinnistelet faktat mielestäsi ja delegoit kollegasi keräämään biisien aikana viisutiedot netistä. 
c) kerrot katsojille, mitä tapahtui ja ja keskityt hyvien vitsien keksimiseen ja asujen kommentointiin. 

5. 12 points go to Finland! Suomi voittaa Euroviisut. Miten reagoit?

a) Eetteri täyttyy huudostasi ja otat ison siivun kunniasta mitä mainioimmalle selostukselle 

b) Hihkut onnesta ja summaat katsojille asiallisesti, mitä tämä tarkoittaa ja pohdit, onko Suomi valmis järjestämään Euroviisut ensi vuonna 
c) Kiljut innosta, riisut paitasi, avaat skumpan, kaadat mikin ja juokset keskelle euroviisubileitä bailaamaan 






Tulokset: Eniten a-vastauksia: Olet härski euroviisujuontaja ja luultavasti kännissä. Otat rohkeasti tilanteen kuin tilanteen haltuun ja annat oman persoonasi kuulua selostuksessasi estottomasti. Sanot sen, mitä katsojatkin ajattelevat etkä pelkää aiheuttaa juontotyylilläsi kohua. Muistathan kuitenkin, että pahamaineista euroviisukansaa ei kannata suututtaa ja viisuihin tulisi suhtautua asiallisen kunnioittavasti.


 
Eniten b-vastauksia: Olet asiallinen euroviisujuontaja. Sinuun voi luottaa kuin kallioon. Yllättävät tapahtumat ja kommellukset eivät saa sinua hämmentymään ja euroviisutietämys on mielestäsi kaiken a ja o. Pysyt rauhallisena ja kunnioitat jokaista esiintyjää ja esitystä. Muistathan kuitenkin, että kukaan ei jaksa kuunnella tällaista selostusta.  
Eniten c-vastauksia: Olet eläytyvä euroviisujuontaja. Reagoit yllättäviin tilanteisiin inhimillisesti ja persoonallisesti ja tempaat katsojat mukaan fiilikseen. Euroviisutietämyksesi on kunnossa, mutta viisuissa on paljon muutakin mielenkiintoista, kuin trivia. Keskityt hassuihin yksityiskohtiin ja mielenkiintoisiin tarinoihin. Muistathan, että toisen teistä täytyy pitää ohjakset hallussa.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kesän kuumin festariasuste

Aiotko suunnata festareille tulevana kesänä? Puuttuuko sinulta uskottavat festaririllit? Ei hätää, YleX aurinkolasit ovat täällä! Värejä löytyy joka tilanteeseen: vihreät, pinkit ja mustat.



Festariheilan etsimiseen sopii parhaiten pinkit rillit. Ne herättävät potentiaalisten iskukohteiden huomion ja erottuvat suurenkin väkijoukon keskeltä. Näiden lasien alta löytyvät huulet siis todellakin huomataan ja niihin voi matchata sopivasti niin huulipunan kuin kynsilakankin. Ihanaa!


Mustat arskat ovat cooliuden ilmentymä. Näillä laseilla kannattaa yrittää livahtaa bäkkärille, keikkabusseihin, lavalle, naapurin telttaan ja bajamaja-jonon ohi.


Vihreät lasit sopivat niille, jotka ovat tottuneet ottamaan nokoset keskellä festarialuetta jo kekkereiden alkumetreillä. Näillä vihreillä rilleillä soluttaudut saumattomasti puskien väliin ja nurmikolle makoilemaan ja näytät samalla äärettömän tyylikkäältä.

Kaikilla laseilla voit myös kätevästi leikkiä Petri Nygårdia.

Aurinkolasit voit voittaa YleX:ltä 6.5 alkaen.

-Anne

perjantai 3. toukokuuta 2013

Testaa, onko sinulla yliluonnollisia kykyjä





Reckless Loven Olli Herman testasi Annen käsissä, onko hänellä yliluonnollisia kykyjä. Testaa sinäkin Demin testissä kykysi.
xoxo Inari


Testaa, Onko sinulla yliluonnollisia kykyjä?


1. Pelkäisitkö yöpyä talossa, jossa sanotaan kummittelevan?
a) Pikemminkin repeäisin innosta! Uskon kummituksiin ja haluaisin kokea, miltä tuntuu nähdä sellainen – kunhan kyseessä ei olisi mikään räyhähenki.
b) Pelkäisin, koska olisi kamalaa joutua silmätysten tuonpuoleisen ilmestyksen kanssa.
c) En. Tiedän, että kummitukset ovat pelkkää hömppää, joten moiset puheet eivät hetkauttaisi minua.

2. Kun puhelin soi, tiedätkö usein jo valmiiksi, kuka soittaa?
a) Vähän väliä.
b) Korkeintaan siksi, että odotin jonkun tietyn ihmisen soittoa.
c) No en. Tuskinpa sellaista pystyy ennustamaan.

3. Kun on perjantai 13. päivä, mikä on mielentilasi?
a) Olen varuillani ja liikun tavallista valppaampana. En ikinä lähtisi esimerkiksi lentomatkalle 13. päivänä. 

b) Jos leikkaan vaikka veitsellä sormeeni tai hajotan kännykkäni, mietin, että sen on pakko johtua huonosta onnesta.
c) Entäs sitten? Se on ihan sama kuin torstai 12. päiväkin.

4. Uskotko, että olet elänyt joskus aikaisemmin?
a) Minusta ajatus jälleensyntymisestä on täysin luonnollinen ja selittää monia kiinnostuksen kohteitani.
b) Toisinaan. Miksi tämä olisi meille ainutkertainen elämä?
c) Äh, mitä kökköä! En todellakaan usko moiseen.

5. Oletko nähnyt enneunen, joka myöhemmin on toteutunut?
a) Näen niitä jatkuvasti, mikä on sekä hauskaa että pelottavaa.
b) Pari kertaa.
c) En todellakaan – ja kyllähän asiat voivat tapahtua ihan luonnostaankin, vaikka niistä näkisi unta etukäteen.

6. Sinulle tulee ulkomaanmatkalla vahva tunne siitä, että olet ollut paikassa aiemminkin. Miten tulkitset sen?
a) Olen varma siitä, että olen elänyt joskus aiemmin toisena ihmisenä ja käynyt kyseisessä maassa.
b) Mietin, voisiko jälleensyntymisessä oikeasti olla jotain perää.
c) Olen varmaan nähnyt unta matkasta tai lukenut paikasta jotain ja siksi se tuntuu tutulta. Tai sitten se on puhdas sattuma. Ihmisaivojen toiminta on joskus omituista…

7. Kun kaverisi kertoo suhtautuvansa vakavasti horoskooppeihin, sinä…
a) Aloitat hänen kanssaan innokkaan keskustelun aiheesta. Vihdoinkin joku on kiinnostunut samoista jutuista kuin sinä!
b) Kysyt hänen tähtimerkkiään ja mietit, vastaako hän käsitystäsi sen edustajista.
c) Naurat itsesi kipeäksi ja ajattelet, että tyyppi onkin tyhmempi kuin luulit. Ei kukaan voi ottaa sellaista soopaa tosissaan.

8. Et ole ehtinyt lukea kokeeseen lainkaan, mutta saatkin siitä hämmästyttävän hyvän numeron. Miten selität asian?
a) Olen varma, että se johtuu hyvästä onnesta. Olen viime aikoina tehnyt pieniä palveluksia muille ihmisille ja näin se lopulta kääntyy omaksi hyväkseni.
b) Luulen, että se on yhdistelmä hyvää onnea ja tuuria. Varmasti koe olisi voinut mennä huonostikin.
c) Sellaista sattuu. Ehkä olen kuunnellut tunneilla enemmän kuin muistinkaan.

9. Onko sinulla onnea tuovaa vaatetta tai amulettia?
a) On tietysti ja pidän sitä aina mukanani. Uskon, että se suojelee minua ja saa hyviä asioita tapahtumaan.
b) On, mutta se on pikemminkin vitsi.
c) No ei. Pois se minusta, että raahaisin kassissani jotakin jäniksenkäpälää.

10. Luetko henkimaailman asioita käsitteleviä kirjoja?
a) Totta kai! Se on yksi puoli minussa ja haluan olla siihen yhteydessä.
b) Kyllä, koska olen kiinnostunut yliluonnollisesta – vaikka en tiedäkään, uskonko sellaiseen.
c) En, koska ne tuovat mieleeni hihhuloinnin ja ovat muutenkin hömpötystä.

Testitulos

Eniten a-vastauksia: Sinulla on selvä kuudes aisti. Tunnet olosi kotoisaksi yliluonnollisten asioiden seurassa ja otat niistä innokkaasti selvää. Sinulla on taipumusta enneuniin ja asioiden ennalta näkemiseen – ehkä ne suorastaan periytyvät perheessäsi. Sinusta tuntuu luonnolliselta uskoa jälleensyntymiseen ja henkiin etkä peittele sitä. Olet varma, että maailmassa tapahtuu paljon enemmän kuin mitä omat silmämme tai tiede pystyy selittämään. Iloitse siis kuudennesta aististasi, mutta muista, että kaikki eivät suhtaudu asioihin samalla tavalla – monia ihmisiä yliluonnollinen saattaa pelottaa ja toiset pitävät sitä hömpötyksenä. Onneksi jokainen voi kuitenkin taaplata omalla tyylillään.
 

Eniten b-vastauksia: Yliluonnolliset asiat kiehtovat sinua. Luet mielelläsi henkimaailman ilmiöistä, vaikka et olekaan varma, uskotko niihin. Kaipaat enemmän todisteita ja siksi toivot, että kokisit jotain vedenpitävää. Toisaalta ilmiöt myös pelottavat sinua etkä tosiaankaan haluaisi joutua samaan huoneeseen ovia paiskovan ja valoja sammuttelevan Harmaan Rouvan kanssa! Sinusta on mielenkiintoista, jos itsellesi tapahtuu jotain salaperäistä, kuten että tunnet olleesi jossain paikassa aiemmin. Myös tapaamasi ihmiset tuntuvat joskus selittämättömästi tutuilta. Nauti näistä pienistä arjen piristyksistä – voihan olla, että kaikelle maailmassa tapahtuvalle ei oikeasti ole järkevää selitystä.

Eniten c-vastauksia: Olet epäilijä, joka kaipaa lisää todisteita yliluonnollisen olemassaolosta. Suhtaudut ylenkatseellisesti juttuihin niin kummituksista kuin muistakin oudoista ilmiöistä etkä usko mitään, ennen kuin näet asian omin silmin. Mielestäsi yliluonnollinen on huuhaata, jolle yleensä löytyy ihan järkevä selitys, tai sitten ihmiset suoraan sanoen kuvittelevat näkevänsä tai kokevansa kaikenlaista. Et usko sen enempää horoskooppeihin kuin jälleensyntymiseenkään, vaan olet mieluiten järkevä jalat maassa -tyyppi. Et ole ainakaan vaarassa hurahtaa vaihtoehtotieteisiin tai tuhlata rahojasi haamunmetsästäjäsafarilla.Lomakkeen alareuna

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Näin sujui Justin Bieber -päivä - yksi elämämme hienoimmista työpäivistä!

Perjantai 26.4.2013 kuuluu ehdottomasti kategoriaan "elämämme hienoimmat päivät": Justin Bieber saapui Suomeen. Kaikki alkoi Kaisaniemen puistosta, missä järjestettiin Welcome To Finland: Justin Bieber -tapahtuma.Mä, eli Anne, juonsin tapahtuman ja Inari hoiti juoksevia asioita.



Paikalla oli myös Latela -tv-ohjelman kundien tuunaama Piiperi -auto, jolle fanit toivat lahjoja ja kirjeitä Justinille. Lavalta löytyi Muumi -kirjoja, reppuja ja laukkuja, joissa oli Suomi -aiheisia tuliaisia ja upeita piirrustuksia.


Fiilis Kaisaniemessä oli iha uskomaton! Porukka kilju niin kovaa, että kenellekkään Helsingissä ei jäänyt epäselväksi, että Belieberit ovat liikenteessä. Yleisön huudattaminen oli siis todella helppoa ja superkivaa.


Jotkut fanit olivat viettäneet yön Kämp-hotellin edessä ja tulleet samoilla silmillä Kaisaniemeen. Huhhuh, hatunnosto heille! Fiilis ja tunku yleisössä oli mieletöntä.

Inari ja Universalin Peppi, kävivät hakemassa yleisöstä sattumanvaraisesti nämä kymmenen fania, jotka pääsivät tapaamaan Justinia. Mimmit olivat onnesta sekaisin!


Inari säntäili ympäri bäkkäriä ja hoiti kaikkia tapahtumaan liittyviä asioita ja antoi siinä sivussa myös raportin Ylen radiolähetykseen siitä, mistä Belieberiyydessä on kyse.


Kaisaniemestä matkasimme Hartwallille, missä Justin esiintyi. Pääsimme seuraamaan keikkaa aitiosta ja nähtiin, kuinka porukka sekosi ihan täysin, kun screenillä alkoi kymmenen minuutin lähtölaskenta keikkaan. Keikka oli loppuunmyyty, mutta permannolla oli älyttömästi tilaa, sillä sitä ei voitu myydä täyteen turvallisuussyistä. Tsekkaa keikkakuvat täältä.


Keikka oli ihan mieletön eikä voitu muuta kuin hehkuttaa Justin Bieberiä uuden sukupolven Michael Jacksonina keikan jälkeen. No kyllä me aika paljon hehkutettiin myös sen lihaksia. Pihalla törmättiin Yasmineen, jonka mä ja Inari valittiin sattumanvaraisesti hotelli Kämpin edestä torstaina tapaamaan Justinia. Kuvassa Yasmine oli juuri saanut tietää asiasta ja mimmi meni ihan sekaisin.

Mikael Gabriel ja Diandra esiintyivät Welcome To Finland Justin Bieber -tapahtumassa Kaisaniemessä ja päästiin seuraamaan heidän kanssaan keikkaa. Diandra oli alkanut fanittaa Justinia hänen pikkusiskonsa innoittamana. Mikael ei myöntänyt olevansa Belieber, mutta sanoi arvostavansa tätä äärettömän paljon ja innosti meidät kaikki tanssimaan aitiossa täysillä.


Ennen keikkaa tapahtui jotain, minkä eteen ollaan Inarin kanssa tehty töitä siitä asti, kun saatiin tietää että Justin saapuu Suomeen. Tästä oli muodostunut mulle varsinanen pakkomielle, enkä meinannut uskoa sitä todeksi, kun se tuli toteen. Päästiin tapaamaan Justinia! Ja siinä hän on, koko komeudessaan, ihana Justin.

Valitettavasti tapaaminen oli niin nopea, ettei Justinille pystynyt sanomaan mitään, saatikka halaamaan, mikä oli meidän molempien tavoitteena. 

Ihana hän oli silti ja koko päivä ihan mieletön, kiitos siitä kuuluu Justinin lisäksi kaikille ihanille Belibereille, jotka kiljuivat, itkivät, nauroivat ja bailasivat niin Kaisaniemessä kuin Hartwallillakin.

Uutta keikkaa odotellessa <3

-Anne ja Inari

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Testaa, uskallatko ihastua


 
Kuva: Mika Tolvanen / YleX
YleX Viikonlopussa testattiin, uskaltaako Timi Lexikon ihastua.Tuloksena oli eniten c-vastauksia, eli miehessä on säpinää. Testaa, minkä tuloksen sinä saat.

xoxo
Inari


Uskallatko ihastua?  

 1. Mitä rakkauselämääsi kuuluu juuri nyt? 
   
a) Ei mitään – ei koskaan mitään.
b) Hieman hiljaista, mutta olet toiveikas.
c) Sinulla on hyvä kutina, että pian tapahtuu!


 2. Juttelette kaveriporukassa kundeista. Mitä sanot?  

a) Et mainitse ihastuksestasi sanaakaan. Olisi noloa, jos joku tietäisi.
b) Paljastat, että olet katsellut pitkään erään tyypin perään.
c) Kerrot ihastuksestasi kaiken ja kysyt muilta etenemisneuvoja.


 3. Huomaat, että ihastuksesi katselee sinua matikantunnilla. Mitä teet?  

a) Et katso enää sinne päinkään ja juokset pois, kun tunti loppuu.
b) Vilkaiset häneen päin, mutta ahdistut ja alat kiivaasti laskea tehtäviä.
c) Tsekkailet välillä hänen suuntaan ja hymyilet ujosti.


 4. Juutut ihastuksen kanssa samaan hissiin. Mistä juttelet?  

a) Tuijotat lattiaa hengittämättä.
b) Sää on aina hyvä aihe.
c) Käytät tilaisuuden hyväksi ja yrität tutustua häneen.


 5. Ihastuksesi tekee aloitteen. Mitä vastaat?  

a) Menet sanattomaksi. Tällaista ei voi tapahtua sinulle.
b) ”Pi-pi-pitää k-katsoa kalenterista, ehtisinkö…”
c) ”Oletko ihan varma? Tai siis – lähden!”

Testitulos

ENITEN A-VASTAUKSIA

Mottosi taitaa kuulua: ”Minulle ei koskaan tapahdu mitään.” Arvaa, mistä se johtuu? Sinä et anna itsellesi tapahtua mitään. Sinun tekisi mieli tehdä monia asioita, mutta viime tingassa lyöt jarrut pohjaan. Mitä pelkäät – epäonnistumistako? Älä anna elämän valua sormien läpi ja tee jotain rakkauden eteen, vaikka vähän pelottaisikin

ENITEN B-VASTAUKSIA

Jännität mokaamista. Haluaisit soittaa tai mesettää ihastuksellesi, mutta pelkäät hänen reaktiotaan. Mietit usein, mitä muut sinusta ajattelevat. Toivot, että joku tekisi aloitteen sinun puolestasi. Kun vain päätät, pystyt toimimaan itsekin. Älä lykkää päätöstä liian pitkälle – voi olla, että joku muu ehtii ensin ja nappaa ihastuksesi.

ENITEN C-VASTAUKSIA

Sinussa on säpinää, ja uskallat toimia, kun aika on kypsä. Jos et ole jo tehnyt aloitetta, olet tekemässä pian. Keräät kaikessa rauhassa rohkeutta, mutta et aio jänistää. Syksyllä saattaa olla vielä tarjottavanaan sinulle vaikka mitä yllätyksiä. Anna mennä!


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Testaa, oletko kateellinen kavereillesi - Niko Saarinenkin testasi...arvaa mikä tulos?


Viidakon Tähtösistä ja BB:stä tuttu Niko Saarinen käväisi viime viikolla YleX:n Uuden Musiikin Ratsiassa ja teki samalla YleX Viikonlopulle Demitestin. Testin tulos ei yllättänyt Nikoa, sillä hän myönsi jo alkutekijöissä olevansa kateellisuuden huipentuma. Kuuntele testi täältä, kohdasta noin klo 14.35.  


Oletko kateellinen kavereillesi?

1. Mihin ystävyytesi katkeaisi varmimmin?

a) Jos kamuni olisi äkkiä kauniimpi kuin minä.

b) Jos kamuni flirttailisi ihastukseni kanssa.

c) Jos kamuni puhuisi minusta pahaa selän takana ilman syytä.


2. Lähdet nätin kaverisi kanssa shoppailemaan. Hän kokeilee farkkuja ja on epävarma. Mit ä teet?

a) Ylipuhut hänet vaivihkaa ostamaan ne farkut, joissa hän näyttää nakin kuoreen sullotulta makkaralta.

b) Menet katsomaan itsellesi kivan näköisiä farkkuja, kun hän sovittaa.

c) Kerrot rehellisesti, mitkä farkut hänelle ovat parhaat, koska haluat hänen näyttävän hyvältä.


3. Kaverisi uskoo sinulle salaisuuden: hän on ihastunut veljeesi. Sinulla taas ei ole ketään. Sinä…

a) Möläytät veljellesi, että kaverisi on varsinainen kiertopalkinto, koska pelkäät, että he alkavat seurustella.

b) Kerrot hänelle suojeluvaiston nimissä, että veljesi on 24/7 liimaantuneena tietokoneen ruudun eteen.

c) Tarjoudut tiedustelemaan hienovaraisesti veljesi tunteita kamuasi kohtaan.


4. Mitä sanot, kun kaverisi ihailee uutta toppiasi ja kysyy, mistä se on?

a) "Et kyllä hanki samanlaista" – koska pelkäät, että hän näyttää siinä paremmalta kuin sinä.

b) "Tää on kirppikseltä" – pimität tiedon, koska et halua olla samanlainen kuin kaikki muut.

c) "Ostin tämän eilen Henkkamaukasta, hinta 14,90." Ettehà ¤n te aina samaan aikaan liiku.


5. Törmäät kaupungilla entiseen kultaasi, jonka kainalossa keikistelee uusi mimmi. Miten reagoit?

a) Lähetät kundille netistä tekstarin, jossa vihjaillaan ikävià ¤ hänen uuden heilansa uskollisuudesta. Jos sinä et saa kundia, niin ei saa kukaan muukaan!

b) Katselet tiukasti maahan etkä suostu edes huomaamaan koko pariskuntaa. Toivottavasti he tukehtuvat onneensa!

c) Moikkaat exääsi muina naisina ja yrität olla miettimättä enää hänen asioitaan.


6. Millaisia tyyppejä kuuluu kaveripiiriisi?

a) Suoraan sanottuna kukaan heistä ei ole ihan yhtä hyvännäköinen kuin minä tai ainakaan yhtä hyvä koulussa.

b) Toivoisin, että minulla olisi ainakin yksi sellainen piirre, josta kaikki kaverini olisivat kateellisia, sen sijaan että olen itse heille kateellinen jostain.

c) Laidasta laitaan – lihavia ja laihoja, rumia ja kauniita, fiksuja ja ei-niin-fiksuja.


7. Kaverisi on loistava rullaluistelija, kun sinä taas et tunnu oppivan lajia millään. Mikà ¤ avuksi?

a) Päätät päihittää kaverisi vaikka se olisi viimeinen tekosi, ja harjoittelet hampaat irvessä yötä päiv ää, vaikka koko homma maistuu puulta.

b) Entä sitten? Oma heikko tasosi harmittaa, mutta maailmassa on tärke ämpiäkin asioita kuin rullailun tyylipisteet.

c) Myönnät, ettei rullailu ole sinun lajisi ja ripustat luistimet suosiolla naulaan.


8. Kaverisi on lähdössä syksyllä Lontooseen, kun taas sinä et päässyt kesälläkään ulkomaille. Tekeekö ystävyys tiukkaa?

a) Kieltà ¤ydyt puhumasta koko aiheesta. Korkeintaan huomautat välillä, miten Lontoo on todella out – kaikki tyylitietoiset matkustavat nyky ään New Yorkiin.

b) Sinua ärsyttää, mutta muistutat itseäsi Lontoon hintatasosta – kaverillasi tuskin on varaa hankkia sieltä kokonaan uutta garderoobia.

c) Päinvastoin! Olet revetä innosta kun ajattelet niitä kaikkia tavaroita, joita kaverisi saa sinulle raahata.


9. Bestiksesi saa tuurilla englanninkokeesta kympin, vaikka tiedät, ettei hän lukenut siihen riviäkään. Sinä sait kasin. Mitä teet?

a) Olet varma, että hän lunttasi kokeessa, ja ilmaiset epäilyksesi opettajan kuullen suureen ääneen.

b) Olet haljeta raivosta, mutta pidät sen omana tietonasi.

c) Olet aidosti iloinen hänen puolestaan, koska hänellä on hankaluuksia kielissä.


10. Mitä mietit, kun näet kaupungilla tytön jolla on vyötärölle ulottuva upea tukka?

a) Toivon vahingoniloisena, että hänellä on vastaavasti myös mojovat säärikarvat.

b) Pohdin, onko tyttö kovinkin itserakas, koska kauneus ja äly tunnetusti eivät viihdy samassa päässä.

c) Unelmoin samanlaisesta kuontalosta ja ajattelen, että onpa tyyppiä onnistanut.
Testitulos

Eniten A-vastauksia: Oho, taidat olla kaikkien kateellisten kuningatar! Et osaa olla iloinen edes parhaan kaverisi puolesta, vaan tunnet heti että hänen menestyksensä on sinulta pois. Olet valmis valitsemaan jopa ystäväpiirisi sen perusteella, milt ä itse näytät heidän rinnallaan. Ohje: relaa vähän. Elämä on liian lyhyt vietettäväksi otsa rypyss ä miettien, mitä muilla on enemmän kuin sinulla. Ehkä vaadit itseltäsi hieman liikaa? Takuulla sinullakin on jotain hienoa, mitä kellään muulla ei ole

Eniten B-vastauksia:Kateuden kierosilmäinen peikko nostaa sinussa päätään, vaikka et sitä aina suostukaan myöntämään. Olet hyvää pataa useimpien ihmisten kanssa ja peität samalla tunteesi, jotka toisinaan eivät ole kovin mairittelevia. Välillä saat itsesi kiinni toivomasta parempiosaisille ikävyyksiä. Toisaalta osaat usein kääntää kateutta aiheuttavat tilanteet parhain päin, kun ajattelet miten pääset itse hyötymään niistä. Muista kuitenkin, ettei kateutesi kohteelle ole automaattisesti luvassa paikkaa auringossa. Oletko varma, ettei vaikkapa bestiksesi ole sinulle kateellinen jostakin?

Eniten c-vastauksia: Olet melkoinen luonnonoikku, koska sinulta puuttuu kateutta aiheuttava geeni miltei kokonaan! Osaat suhtautua rennosti ymp äristöösi, etkä pilaa päivääsi vatvoessasi muiden ihmisten onnekkuutta. Frendejäsi kohtaan olet niin lojaali, ettei mieleesikään tule kadehtia heitä mistään. Et myöskään haikaile menneiden perään, vaan olet realisti ja hyväksyt asiat sellaisina kuin ne ovat. Varo kuitenkin, ettet vahingossa esitä hyveellisempää kuin oletkaan. Oikeiden tunteiden tukahduttaminen voi myöhemmin aiheuttaa kiusallisia suorat-sanat-purkauksia.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Testaa, osaatko flirttailla


Tällä viikolla testasimme Lovexin Theonilta, osaako hän flirttailla. Mies yllättyi itsekin taidoistaan. Kuuntele haastattelu täältä.

Laita myös omat flirttailutaitosi testiin Demin testissä!

xoxo Inari


Testaa, Osaatko flirttailla?


Mitä teet, kun ihastuksesi vilkuilee sinua tunnilla?

a) Raapustat superkeskittyneenä vihkoosi, vaikka poskesi kuumottavat.

b) Nostat katseesi samaan aikaan ja virnistät.

c) Kaivat puhelimesi esiin ja tekstaat hänelle pulpetin alla.


Miten kannustaisit ihastustasi, kun hän osallistuisi futismatsiin?

a) Istuisin kentän laidalla sydän kurkussa ja toivoisin, että hänen pelinsä sujuu.

b) Hehkuttaisin matsia Facebookissa ja postaisin sinne kuvia.

c) Kiljuisin koko matsin ajan kannustushuutoja kurkku oikosenaan.


 Miten reagoit, kun joku tuntematon tykkää kuvastasi Facebook-seinälläsi?

a) Olen imarreltu, mutta en uskalla toimia.

b) Stalkkaan hulluna tyypin profiilia ja mietin, mistä hän tietää minut.

c) Lähetän samantien hänelle hymyilevän viestin, jotta tyyppi tietää, että saatan olla kiinnostunut hänestä.


Mikä on suosikkihymiösi?

a) Ei mikään, välttelen niitä.

b) hymy : )

c) silmänisku ; )


Lähetätkö flirttailevia tekstareita?

a) En, se ei ole yhtään minun tyyppistäni.

b) Korkeintaan omalle kullalle.

c) Kyllä – ja laitan vaikka kuvankin mukaan!


Miten kiinnität kahvilassa tuntemattoman tyypin huomion?

a) Yritän tuijotella häneen päin, mutta käännän katseeni heti pois, jos hän vilkaisee minua.

b) Menen viereen muka silmäilemään lehtihyllyä ja sitten kysyn, onko hänellä kelloa.

c) Pidän niin kovaa meteliä kavereideni kanssa, että hän kyllä huomaa väkisinkin. Sitten suuntaan tiskille samaan aikaan ja sanon, että hän näyttää tutulta.


Saako seurusteleva flirttailla muiden kanssa?

a) Ei saa – se ei ole kivasti tehty omaa kultaa kohtaan.

b) Viaton flirtti piristää päivää, kunhan seurustelukumppani ei kuule siitä.

c) Totta kai. Sen avulla voi myös varmistaa, että oma kulta on sopivasti mustasukkainen…


Bussissa englantia puhuva ulkomaalainen alkaa yhtäkkiä kysellä kuulumisiasi. Mitä teet?

a) Hämmennyn ja jään pois seuraavalla pysäkillä. En halua puhua tuntemattomien kanssa – ainakaan englanniksi.

b) Vastailen kohteliaasti, mutta en pidä keskustelua yllä.

c) Kyselen ummet ja lammet siitä, mitä tyyppi puuhaa Suomessa ja viihtyykö hän täällä. Tuntemattomien kanssa on hauskaa heittää läppää!


Miten onnittelet ihastustasi hänen synttäripäivänään?

a) Postaan onnittelun hänen FB-seinälleen kaikkien muiden joukkoon.

b) Tekstaan onnittelut. Jos tekstailu jatkuu, saatan rohkaistua kysymään, haluaisiko hän nähdä erään tietyn leffan.

c) Vien hänelle itse leipomani ja koristelemani kuppikakun.

Testitulokset: 

eniten a-vastauksia

Olet ujo flirttailija. Vaikka olisit kuinka hullaantunut, pidät sen melkein liian visusti omana tietonasi. Pieni salaperäisyys on aina plussaa, mutta oletko varma, että ihastuksesi ymmärtää kiinnostuksesi? Mene rohkeasti juttelemaan, kehu sivulauseessa tyypin kuteita, kysy hänen kuulumisiaan ja hymyile aina kun katseenne kohtaavat. Silloin ihastuksesi tajuaa, että olet avoin muullekin kuin ystävyydelle. Jos olet ujo, jätä pallo hänelle, mutta vielä fiksumpaa on tehdä itse aloite. Flirtti ei ole turhan vakavaa. Mitä menetettävää sinulla on?


Eniten b-vastauksia:


Olet innokas flirttailija. Tiedät, että ihastuksen saa koukkuun hymyllä ja hauskoilla jutuilla. Älä kuitenkaan säikäytä tyyppiä olemalla liian päällekäyvä. Pieni salaperäisyys on vain plussaa. Älä roiku hänen FB-profiilissaan taukoamatta tai pommita tekstareilla. Kun vaikutat siltä, että sinulla on paljon tekemistä ja omia menoja (ei kuitenkaan liikaa!), muutut heti kiinnostavaksi. Flirttailevat viestit ja kevyt vitsailu pitävät ihastuksesi intoa yllä ja saavat hänet toivon mukaan pyytämään sinua kahville.

eniten c-vastauksia:

Olet superflirttailija. Tulet toimeen kaikkien kanssa ja sinusta on hauskaa testailla, miten uudet tuttavuudet suhtautuvat sinuun. Melkeinpä loukkaannut, jos et vähän väliä saa osoittaa kiinnostustasi – ja sen kohteena voi olla kuka vain! Kevyt flirtti on aina piristävää, mutta älä anna ymmärtää liikaa, jos et ole vakavissasi. Toisten tunteilla ei saa leikkiä. Muista myös, että yletön flirttailusi voi pahoittaa mieliä. Vältä sitä ainakin oman kultasi edessä ja parhaan kaverisi ihastuksen kanssa. Opeta sen sijaan flirttailutaitojasi ujolle kaverillesi!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kenen julkkiksen kanssa lähtisit reissuun?

Kuva: Tomi Mikola
Lauri Ylönen lähtisi testin mukaan Cameron Diazin kanssa seikkailulomalle.


Kenen julkkiksen kanssa lähtisit reissuun?

1. Mitä unelmaloma tarkoittaa sinulle?

a) Päivällä auringonottoa, shoppailua ja uimista, illalla rankkaa biletystä!
b) Suurkaupunkien ihmeitä ja upeita historiallisia nähtävyyksiä, jotka ovat tuttuja telkkarista ja leffoista.
c) Hurjia kokemuksia paikoissa, joissa kukaan kaverini ei takuuvarmasti ole käynyt.

2. Kenen kanssa päätyisit todennäköisimmin lomaromanssiin?
 

a) Parkettien partaveitsen kanssa, joka hurmaisi minut tanssitaidoillaan ja kuumilla jutuillaan! Sikspäkkiä unohtamatta…
b) Mietteliään ranskalaisnuorukaisen, joka lukisi runoja tai kuvaisi lyhytelokuvaa pariisilaisessa kuppilassa.
c) Surffarihemmon, joka olisi matkustellut yksin 80 maassa ja joutunut mitä mielettömimpiin seikkailuihin.

3. Mikä on seuraavan lomasi tärkein tavoite?

a) Ruskettua ja pitää hauskaa.
b) Käydä historiallisilla nähtävyyksillä kuten Egyptin pyramideilla tai Kiinan muurilla.
c) Nähdä leijonia, krokotiileja ja delfiinejä.

3. Mikä leffa kuvaisi parhaiten lomanviettoasi?

a) Mamma Mia! Rantoja, uusia kavereita ja hottiksia kundeja.
b) Da Vinci -koodi: Kaupunkeja, kulttuuria ja salaisuuksia.
c) Tomb Raider: Seikkailuja ja viidakkotunnelmia.

4. Kaverisi eivät ikinä moittisi sinua…

a) tylsäksi.
b) pinnalliseksi.
c) hienohelmaksi.

5. Mitä teet yleensä kavereidesi kanssa?

a) Shoppaan, kahvittelen, jallitan kundeja!
b) Juttelen elämästä, opiskelusta, kirjoista ja musiikista.
c) Urheilen, ulkoilen ja katson hyviä leffoja.

6. Tärkein tavarasi, kun pakkaat matkalaukkua?

a) Biksut, aurinkovoide ja jättimäinen meikkipussi!
b) Kunnon opaskirja ja kaverien suositukset, etten missaa kohteessa mitään.
c) Madventures-kundien matkaopas, laastareita ja lääkearsenaali. Koskaan ei voi tietää, mitä reissussa tapahtuu!

7. Mihin et ainakaan haluaisi lomallasi joutua?

a) Museoon tai toljottelemaan mummojen kanssa jotain vanhoja kivikasoja.
b) Klubbailulomalle, jossa joka aamu biletettäisiin viiteen ja nukuttaisiin rannalla loppupäivä.
c) Pakettimatkakohteeseen, jossa lapset mekastaisivat uima-altaalla ja suomella selviäisi jokaisessa ravintolassa.

8. Pahinta olisi, jos lomakaverisi…

a) haluaisi lähteä muiden suomalaisturistien kanssa saarikierrokselle, jossa kuunneltaisiin koko päivä oppaan jorinoita hikisessä bussissa.
b) haluaisi viettää joka illan suomalaiskuppilassa laulamassa karaokea ja syömässä lihapullia muusilla.
c) sairastuisi eikä voisikaan lähteä viidakkovaellukselle, jota varten söitte malarialääkekuurinkin ihan turhaan!

9. Minne matkustaisit mieluiten juuri nyt?

a) New Yorkiin tai Sunny Beachille.
b) Pariisiin tai Roomaan.
c) Etelä-Amerikkaan tai Afrikkaan.

 
Testitulos

eniten a-vastauksia: 

Lähtisit biletyslomalle Lady Gagan kanssa. Sinulle lomailu on pelkkää hauskanpitoa: uimista, aurinkoa, flirttiä ja tanssimista! Sinua ei kiinnosta kiertää paikkakunnan päänähtävyyksiä vaan jätät sightseeingin mieluusti mummoille. Tärkeintä on, että lomalla on lämmintä, vaatteet ovat vähissä ja nauru raikaa. Illalla sonnustautuisitte Gagan kanssa mitä uskomattomimpiin asuvirityksiin ja purjehtisitte suoraan New Yorkin, Las Vegasin tai Ibizan kuumimpiin klubeihin katseiden kääntyessä. Biletysseurassanne viihtyisivät muun muassa Paris Hilton ja Lindsay Lohan. 

eniten b-vastauksia:
Lähtisit kulttuurilomalle Emma Watsonin kanssa. Kyllästyisit kuoliaaksi kahden viikon rantalomalla. Mieluummin lähtisit tutkimaan suurkaupunkien tunnelmia tai historiallisesti merkittäviä paikkoja. Rakastat museoita, kirjakauppoja, levydivareja ja kirppiksiä. Haluat oppia joka päivä jotain uutta. Emman kanssa kiertelisit taidegallerioita, vaihtaisit mahtavia opiskeluvinkkejä ja juttelisit syvällisiä. Illalla tsekkaisitte kuuluisan musikaalin tai näytelmän. Kultturelliin matkaseuraanne voisivat liittyä myös Robert Pattinson ja Natalie Portman.

eniten c-vastauksia: 
Lähtisit seikkailulomalle Cameron Diazin kanssa. Unelmoit safarista, hevosvaelluksesta Mongoliassa tai uimisesta rauskujen kanssa Australian rannikolla. Haluat kokea lomallasi uusia kiehtovia kulttuureja, syödä jännittävää ruokaa ja napata valokuvia, joiden takana olevia tarinoita ei muuten uskoisi todeksi! Tärkeimmät lomavarusteesi ovat vaelluskengät, reppu ja varautuminen yllätyksiin. Cameronin kanssa lähtisitte viidakkoretkelle, hylkysukeltamaan ja ratsastamaan beduiinien kanssa aavikolle. Mukaanne lähtisi vieraita kulttuureja rakastava seikkailija Angelina Jolie.