lauantai 18. elokuuta 2012

Tällaista on uuden muotilehden toimituksessa

Kuluvan viikon torstaina suuntasimme Annen kanssa tekemään repparia YleX Viikonlopun Lifestyleslottiin ensi viikolla lanseerattavan Costume-muotilehden kulisseista. Meitä kiinnosti kovin, josko meno Suomen uudessa ja kuulemma hyvinkin vallankumouksellisessa muotilehdessä  on kuin Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvasta. Olisiko toimitus prameilevan loistokas ja ihmiset niin tyylikkäitä, että saisi hävetä omaa asuaan. Entä löytyisikö toimituksesta rekkikaupalla uusimpia muotiluomuksia, joihin työntekijät pukeutuisivat, jos eivät löytäisi itselleen kotoa mitään päällepantavaa. Agendalla oli myös, onko muotilehdessä oikeasti olemassa huippusalainen The Book, joka kätkee sisäänsä tulevan lehden sisällön ja tietenkin se, että täytyykö muotilehden päätoimittajan olla hurjan pelottava auktoriteetti...

  
Toimitukseen tultiin hissillä toki turvamiesten ohi, mutta itse Bonnierin aula ei ollut kovinkaan suuri, pikemminkin mukavan kotoisa ja kivasti sisustettu. Vaikutuksen tekivät kyllä heti karkille tuoksuvat Costume-huulirasvat, joista vierailija sai omakseen matkamuiston. Oli muuten toimivaa tököttiä ja houkutteli kotona heti pussailijat luokseni : )


Itse Costumen toimitus yllätti pienuudellaan. Lehteä tehdään viiden vakituisen ja useiden avustajien voimin. Työpisteet ovat lähellä toisiaan, sillä päätoimittaja Sanna Sierilän mukaan muoti vain paranee keskusteltaessa. "Muoti on nopeasti ohimenevää asiaa ja pitää pystyä älähtämään heti, jos joku löytää jonkun kiinnostavan pointin."


 Toimituksesta löytyi lähes joka pöydältä kasa muotilehtiä. Costumen materiaaleista noin puolet tulee Tanskan ja Norjan sisarlehdistä. Pohjoismaiset lehdet ovat päivittäin yhteydessä ja miettivät yhdessä, mitä tulee mihinkin lehteen. Costumen kannet kuvataan aina Suomessa. Lehti on siinä mielessä todella vallankumouksellinen, että koskaan ennen Suomessa ei ole julkaistu vain ja ainoastaan muotiin ja kauneuteen perustuvaa lehteä.


Tämä löytyi toimituksen ilmoitustaululta.Vain yksi costumelaisista on taustaltaan toimittaja, kaikki muut ovat intohimoisia muodin ammattilaisia, siksi pilkun viilaukseen tarvitaan kuulemma silloin tällöin hieman jeesiä. Lehden sisältöä tekevät myös monet bloggarit, kuten Mariannan ja Aurooran Henkarit -blogeista tutut mimmit. Eikä sovi unohtaa lukijoita, jotka kuulemma pääsevät vaikuttamaan lehden sisältöön muun muassa Facebookin kautta aktiivisesti. 


Meitä ihmetytti suuresti seinältä löytynyt paperi, johon oli läiskitty tunnettuja meikkibrändejä sekä muotilehtiä ympäri ämpäri. Se oli kuulemma koko toimitusta ja myyntiä sekä markkinointiakin inspiroiva tärkeä nelikenttä, jonka avulla pohditaan Costumen sijoittumista muoti- ja kauneus-maailmaan.


 Pradaan pukeutuvaa paholaista emme toimituksesta löytäneet, mutta Pradaa kuitenkin - puhelimen muodossa. Päätoimittaja Sanna vakuutti, että pelottavien auktoriteettien aika on ohi ja tärkeämpää on keskusteluyhteys. Kuvassa myös kuuluisa The Book... Sen tieto oli todellakin salaisesti varjeltua, sillä saimme vilkaista vain ensimmäisiä sivuja.
Huippumuotia sisältäviä vaaterekkejäkään ei ollut nurkat pullollaan, vaikka Olivia-lehden muotikuvauksissa sellaisia kyllä näkyikin. Itse asiassa vaatetuspaineita ei toimituksessa kuulemma juuri tunneta - toimituspäällikkökin oli tullut kuulemma kerran yöpuvussa töihin... Me Annen kanssa kuitenkin vahvasti epäilemme, että kysessä oli joku suuri fashion statement, eihän kukaan nyt ihan huvin vuoksi yöpuvussa töihin tule????


Lopuksi pääsimme vielä poseeraamaan yhteiskuvaan päätoimittaja Sanna Sierilän (kesk. vas.) ja muotitoimittaja Johanna Piispan (kesk. oik.) sekä pinkin The Bookin keskuuteen Bonnierin sohvalle. Ja ei muuten ollut yhtään pelottavaa.

xoxo
Inari 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti