lauantai 18. elokuuta 2012

Piipahdus musadiggareiden paratiisissa

Kun pääsin ensimmäistä kertaa itse käymään Yleisradion levystössä, en voinut uskoa silmiäni. Eteeni avautui liikuntasalin kokoinen huone, joka oli täynnä kattoon asti ylettyviä rullattavia hyllyjä, jotka olivat TÄYNNÄ musiikkia. Siis oikeasti lattiasta kattoon, yhteensä yli 600 000 levyä!!!!! Siinä komeili koko musiikkimaailman historia edessäni yhdessä huoneessa ja minä en voinut muuta kuin ottaa kiinni ovenpielestä ja haukkoa hetkisen henkeä. 

Koska tämä kokemus oli niin mieleenpainuva, halusin että myös te pääsisitte kokemaan sen. Siksipä liittäydyin YleX Toiveita luotsaavan Hannen seuraan, kun hän lähti viikottaiselle levynhakuretkelleen. 

Näitä biisejä oli toivottu YleX Toivessa, mutta Hanne ei löytänyt niitä meidän järjestelmästä, joten niitä lähdettiin hakemaan levystöstä. 
Ennen kuin astutaan itse levystöön sisään, näpytellään kaikki biisit levystön hakujärjestelmään ja katsotaan missä ne sijaitsevat.
Tässä se sitten on: 600 000 levyn aarreaitta, johon tulee vuodessa 5000 levyä lisää. Levystössä vallitsee 15 asteen lämpötila, jotteivat vanhimmat nauhat mene pilalle.
Joskus levyjen etsiminen voi viedä kauankin, koska numerointi ei ole kovinkaan looginen. Nyt Salt´n´Pepa halusi kuitenkin tulla löydetyksi.
Tässä on Hannen saalis. Levyt soivat tämän illan YleX Toiveissa klo 17 alkaen. Aina ei levystöstäkään löydy kaikkea, ja silloin levyn tai biisin voi laittaa tilaukseen. Niin teimme mekin. Katsotaan, milloin ilmestyy Janne Ordenin Sopusointu -biisi levystön aarreaittaan...

 xoxo
 Inari

2 kommenttia:

  1. toi paikka on ihan täyttä kultaa, kyl mullekin kelpais tommonen musiikkivalikoima. =)

    VastaaPoista