keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Laifstailii, hiphoppii!!

Hei kaikki isot ja pienet räppärin alut siellä!

Pyhimys ja DJ Slow kävivät lauantaina Lifestyleslotissa vieraana puhumassa suomalaisesta hiphop -kulttuurista ja räpistä. Miehet tuomaroivat Dj 3rdin kassa RAP SM -skaboja samana iltana Helsingin Nosturissa.

Oli tosi mielenkiintoista kuulla, miten miehet sekosivat hiphopista, kun se rantautui Suomeen 80-90 -lukujen taitteessa ja mitä mieltä he itse ovat tämän hetkisestä kotimaisen räpin tasosta.

Kuva: Hanne Kautto

Käytiin myös biisien välissä mielenkiintoinen keskustelu siitä, voisiko räp nousta opiskeltavaksi musiikinalaksi niin, että jossain vaiheessa meillä olisi ammattiräppäreitä. Kuulostaa todella oudolta ajatukselta, mutta ei mahdottomalta - Pyhimys kertoi, että esimerkiksi Felix Zengerkin on kouluttautunut ammattimaiseksi beatboxaajaksi.

Miehet olivat sitä mieltä, että kuka tahansa voi räpätä. Räppäämisen voi aloittaa ihan yksinkertaisista jutuista ja kun ne osaa ja niihin kyllästyy, voi alkaa luomaan omaa tyyliä.

Vaikka tässä duunissa tulee tavattua paljon ihmisiä ja tehtyä monia haastatteluja, joistan inspiroituu todella paljon ja joitain aiheita jää pyörittelemään pitkäksikin aikaa. Tämä oli yksi sellaisista tapauksista. (Ei hätää, en ala luomaan itselleni räppäri alter egoa! ;))

Jos haastattelu meni lauantaina ohi, sen voi kuunnella täältä uudelleen!

-Anne


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti