keskiviikko 10. lokakuuta 2012

XTyyli: Tämä Popterrieri menee mekossa nukkumaankin


XTyyli kurkistaa säännöllisesti jonkun YleX:n työntekijän tyylin taa. Tällä kertaa XTyylissä esitellään Ninnin look. 

Ninni on kanavamme oma popterrieri, joka on nimensä ansainnut. Popuutisissa juttuja kirjoitteleva naikkonen nimittäin hengittää sisäänsä joka aistilla populaarikulttuuria ja tunnistaa/tuntee staran kuin staran.

Paitsi musiikkia Ninni rakastaa myös mekkoja. Hän kertookin, ettei koskaan käytä mitään muuta kuin mekkoja, ei edes urheillessaan tai nukkuessaan!! Silloin hän kuulemma selviää tanssihameilla ja yömekoilla.



Mekkojen ohella Ninnin toinen intohimo ovat asusteet, joista hän tekee osan itse. Niin myös nämä tölkinavaajista tehdyt korvikset, joihin tarvittiin vain askartelukaupasta ostetut renkaat sekä kasa tölkeistä kerättyjä tölkinavaajia.

Tämän päivän lookin mekkomimmi on yhdistellyt Vagabondin kengistä, Espanjasta ostetusta Bershkan mekosta ja Miia Halmesmaan suunnittelemasta bolerosta, jonka hän bongasi Helsingin Iso-Roballa sijaitsevasta nuorten suomalaisten suunnittelijoiden mallistoja myyvästä OVVN-liikkeestä.

xoxo Inari

Ps. Ninni ei omista yhtäkään paria farkkuja!

4 kommenttia:

  1. on kyllä melkosen kokoset tissit, mutta on nuo vaatteetkin ihan oikeasti hyvännäköset. ja noi kengät! hyvät asusteet on hällä.

    VastaaPoista
  2. Kuten kaikki varmasti huomasimme Ninnin rinnat ovat suuret ja nainenkin on kaunis. Kysyy aika paljon tyylitajua osata pukeutua noin hyvin kun on tuollaiset suuret kumpareet yläkehossa. Tosin ne sopivat kyllä ihmeellisen hyvin tuohon vartaloon näyttämättä huonolta ei välttämättä mikään helpoin vartalo etsiä vaatteita itselleen, varsinkaan näin made in China aikoina.

    VastaaPoista