keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Radiotuottajan "normipäivä"


Usein multa kysytään, mitä radiotuottaja tekee. Meillä X:ssä tuottaja on oikeastaan sekoitus esimiestä, toimittajaa ja assaria.Toimenkuvaan kuuluu muun muassa  sisältövastuu, lähetysten valvominen, kellojen ja tulevan suunnittelu vieraiden buukkaaminen ja palautteen antaminen. 

Päivät poikkeavat tosi paljon toisistaan ja myös tuottajien toimenkuvat. Meilläkin kanavan tuottajien hommat ovat kaikilla räätälöity ohjelman mukaan. Minulla on Viikonlopussa viisi ohjelmaa vastuullani, joten päivät ovat todellista sillisalaattia. Yhtään samanlaista päivää ei ole, sen voin taata. Mutta tässä kuvina yksi päivistäni - saapahan siitä ainakin jonkinlaisen käsityksen hommasta.



Aamu alkoi Himotuimmat-juontaja Tytin kanssa palaverilla, jonka ajaksi päätimme vaihtaa maisemaa. Suuntasimme Helsingin keskustaan Fazerin kahvilaan. Agendalla oli paitsi palaute edellisestä lähetyksestä myös tulevan suunnittelu eli radiokellojen, joihin ohjelman rakenne perustuu, ja ohjelmasisällön muokkaus vuodelle 2013. Palautteen olin kirjannut sitä varten tehdylle palautelomakkeelle, johon on jäsennelty mm. kohdat DJ-taidot, spiikit, persoona ja kuulijakontakti.

Saamiemme ideoiden pohjalta Himotuimmat uudistuu 2. helmikuuta :)
 

Kolmen tunnin session jälkeen suuntasimme takaisin toimitukseen Pasilaan kukkakaupan kautta. Tulee aina parempi mieli, kun työpöydällä on tuoreita kukkia.

 
Aamun aikana YleX Iltapäivä ja Anne olivat ottaneet uskomattoman hienot kalsarikuvat uusista palkintokalsareistamme ja kuvat lanseerattaisiin Iltapäivän lähetyksessä. Kun tulin takaisin toimitukseen, kävimme YleX Aamun Alman kanssa läpi kuvat ja mietimme, mitkä kannattaisi julkaista. Alma oli ottanut ja käsitellyt kuvat.

Sen jälkeen kävin läpi päivän meilit ja aloin naputella kelloja exeliin uuteen sunnuntai-ohjelmaamme, joka tulee eetteriin 3.2. klo 17.

 Mikä ohjelma on kyseessä, se selviää ensi maanantaina, kun uudet juontajat saapuvat YleX Aamuun vieraaksi klo 9. Jeeee, tämä on jännä projekti - sen voin paljastaa!


Sitten juoksin vastaavan tuottaja Nooran kanssa viikkopalaveriin, missä kerroin tulevista ideoista ja kävimme viikon tärkeimmät asiat läpi.

Lopuksi kuuntelin vielä Timpan ensimmäisen YleX-toiveet läpi, joskin tämä homma venyi kotosalle saakka. Kävinpä muuten myös naapurin huoneen teknisen tuottajan Aleksin kanssa pikakahvilla. Siinä hurahtikin aika vauhdilla sitten se keskiviikko 9.1. klo 9-18.00. 

Parasta oli ehdottomasti päivän adrenaliinivirta ja superideat Tytin kera - myös kalsarilanseeraus onnistui yli odotusten. Jeeee!

xoxo
Inari


 

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika mukavalta tuommoinen työpäivä... Ja varmaan menee aika nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Eli kun hieman tiivistää niin: tuottaja kirjoittaa söpöön muistikirjaansa söpönä mitä muiden on tehtävä, syö hyvin, käy kahviloissa, kukkakaupoissa, katselee tietokoneelta pyllynkuvia, istuu tietokoneen äärellä kuvattavana ja käy hieman juoruamassa pomon kanssa hiukset hulmuten niitä näitä:).Siinä jossain välissä täytetään valmiita excel-pohjia pikku-detaleilla noin 3-minuuttia.
    Eli aivan tyypillinen( henkisen työn tekijän)päivä.
    Tärkeää on tietenkin muistaa mainita kahvipannua kolistellessa työn tavaton raskaus aina sopivassa välissä kun muita näkyy, mutta kiitellä kuitenkin henkisesti tavattoman palkitsevaksi, vaikka palkka saisi tietenkin olla hieman parempikin:)
    Olisi se sänky mukava olemassa omallakin työpaikallani, mutta ehtisikö sillä loikoilemaan, jaa-a:)

    VastaaPoista
  3. Mikään päivä ei ole "normipäivä". Pitää olla kiitollinen jokaisesta päivästä, joka sinulle on suotu ja pitää osata iloita jokaisesta hetkestä jonka olet saanut.

    VastaaPoista