lauantai 5. tammikuuta 2013

Listasimme aleshoppailun aakkoset!

Nämä Guessin bilekorkkarit ovat viime vuoden alejen superlöytö.
 Apuaaaa, meneillään on vuoden hulluimmat viikot. Uudenvuoden alennusmyynnit ovat alkaneet ja pakkohan niihin on suunnata ostamaan sitä sun tätä. Ongelmana on kuitenkin se, että kauppojen tungoksessa tulee yksinkertaiseksi hulluksi. 

Kaikki se ryysis ja sekaiset vaatekasat saavat ainakin minut niin pahalle tuulelle, että se kauneinkin mekko alkaa verensokerin laskiessa ja hien kihotessa ohimoille näyttää pelkältä lumpulta. Siksipä kehittelin alesäännöt, joita noudattaessa olen jopa parhaimmassa tapauksessa alkanut nauttia aleshoppailusta. Toivottavasti näistä on apua myös teille

Nämä tanskalaiset puukenkäklassikot eli Sanitan clogsit löysin Asoksen aleista muutamalla kympillä - kovassa käytössä ovat olleet, kuten koroista näkyy.

Sääntö 1: Syö hyvin ennen kuin lähdet kauppoihin - mikään ei ole varmempaa kuin se, että nälkäisenä mikään ei näytä hyvältä ja kaikki alkaa ärsyttää kahta kauheammin.

Sääntö 2: Pue mahdollisimman vähän päälle - alennusmyynneissä nouseva tuskanhiki on pahin mahdollinen tunne. Ota mukaasi iso olkalaukku tai reppu, johon voit tunkea ulkotakin kiertelyn ajaksi.

Sääntö 3: Päätä, mitä etsit ja lähde sitten vasta jahtiin - jos tiedät etukäteen tarvitsemasi tuotteet, on helpompi löytää ne sekaisten kasojen keskeltä ja et tee turhia heräteostoksia.

Sääntö 4: Suuntaa shoppailemaan päivällä - kello 10 jälkeen arkiaamuisin kaupat ovat tyhjimmillään ja saat rauhassa penkoa etsimääsi.

Sääntö 5: Shoppaa netissä, jos haluat välttyä kaikelta edelliseltä - monesti valikoima on paljon laajempi ja saat mietiskellä kaikessa rauhassa. Okei, vaatteita ei voi sovittaa, mutta onneksi netin palautuskäytännöt ovat usein ilmaisia ja toimivia. Sitä paitsi vaatteita ja kenkiä voi tilata saman tien muutaman eri koon ja palauttaa epäsopivat.

Tässä Annen ja mun nettishoppisuosikit:

Tavismerkkejä ja designerlöytöjä edullisesti.

Ihania bleisereitä ja kekseliäitä kuoseja.

Makeimmat popot kautta aikojen. 

Tyylit joka bileisiin.

Näillä mekoilla erotut joukosta.

Suunnittelijoiden luomukset, joihin taviksillakin on ehkä varaa.


xoxo
Inari

Ps. Jaa toki myös sinun favorit nettikauppasi alla olevaan kommenttilaatikkoon!

5 kommenttia:

  1. entä jos shoppailussa on just parasta se että pääsee syömään?;) (kun ei asu kaupungissa)

    VastaaPoista
  2. No sit tietty syöt siellä ravintolassa ennen kuin lähdet shoppaamaan tai huolehdit, että on murkinaa vatsassa ennen lähtöä ja käyt sitten kunnon palkintoillallisella kaiken shoppailun jälkeen :)

    VastaaPoista
  3. Mä käytän Fashiolista -sivustoa (Fashiolista.com) ja sinne on listattu joitain nettikauppoja: http://www.fashiolista.com/shops/. Oon tossa Fashiolistaan ite laitellut monista nettikaupoista erilaisia löytöjä ja tykkäyksiä, niin kirjanmerkkeihin on tullut keräiltyä todella paljon eri nettikauppoja.

    Omia suosikkeja on mm. Bestsellerin kaupat (Only, Vila, Vero moda ym..), River island, Shopbop, Stylebop, Emp.fi, Boozt, Modcloth, Net-a-porter, MyTheresa. Myös H&M:n nettikaupassa tulee pyörittyä aika paljon, joskus myös ihan vaan Lindexillä, Ginassa tai KappAhlissa.

    Osa noista on vähän kalliimpia, mutta on niissä ihan kiva käydä haaveilemassa ihanista vaatteista ja asusteista.

    VastaaPoista
  4. Alennusmyynneissä voi siis bongata vähäpukeisia naisia kun siellä on niin trooppisen hekumallinen atmosfääri, mielenkiintoista...

    VastaaPoista
  5. hei Inari, tämä nettikauppa on meidän työporukan suosikki:

    http://eu.fab.com/

    t. Kaisa aus M. :)

    VastaaPoista