lauantai 2. helmikuuta 2013

XTyylissä toimituksemme Kenkäkuningatar


  

 YleX:n Hanne on toimituksemme kenkäkuningatar, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Naiselta löytyy kaapista pyöreästi sata paria kenkiä. Mimmi nähdäänkin töissä päivittäin koreat kengät jalassaan - yleensä hyvin korkeilla koroilla lisättynä.   Kuvan kengät ovat Hannen yhdet lemppareista. Ne on tilattu netistä Aasiasta. Paljon kenkiä tilaukseen lähtee myös lemmparinettikaupasta Nellysta.

Vaikka Hannella on paljon kenkiä ja vaatteita kaapissaan, hän ei kuitenkaan kuulu yltiöpäisiin rahan tuhlareihin, vaan kahlaa tarkkaan läpi alet ja kirpparit ja ostaa lähes aina sesongin ulkopuolisia tuotteita. Nämä aidot 60-luvun korvikset hän on huutanut itselleen Rättei, Lumpui ja Retroi huutokaupasta Facebookissa.

"Jos menen jonnekin matkalle, niin käyn aina kirppareilla. Joensuussakin menin ensin kirpparille ja sitten vasta Ilosaareen festareille. Parhaat kirpparit löytyy Porista, siellä saattaa löytää vintagea muutamalla eurolla."

YleX:n yhteisömanagerina, eli sosiaalisen median hallitsijana, työskentelevä Hanne miettii pukeutumisessaan yleensä sitä, että asussa on mukana jokin hauska yksityiskohta. 

"Hyväkin asukokonaisuus menee pilalle huonoista kengistä."

 Tyypillisiä Hannen juttuja ovat kenkien lisäksi eläinsormukset, villit väriyhdistelmät ja riipukset.

"Tämän kaulassani roikkuvan hanuri-riipuksen sain läksiäislahjaksi YleX Aamun pojilta, kun lopetin juontohommat ohjelmassa."

Hanne soittaa YleX Aamussa kuitenkin edelleen perjantaisin hanurilla soittolistabiisejä, joita kuulijoiden tulee tunnistaa. Hannen kanssa voi höpistä muun muassa YleX:n Twitterissä ja Facebookissa

xoxo Inari


7 kommenttia:

  1. Aijai, kyllä teillä siellä YleXissä riittää näitä muikeita kissoja... Pitäisi saada kehitettyä jonkinlainen näköradio, että teitä näkisi useammin.

    VastaaPoista
  2. Jeremyn Hannessa on tietynlaista arjenkestävää kauneutta ripauksella iloista taiteellisen-luovaa neuroottista herkkyyttä. Hankala yhdistelmä monille miehille ja saattaa saada heikompiluonteiset miehet ihastumaan vakavastikin. Kaiken kaikkiaan erittäin varteenottava naisolento ripauksella hobitti-hallitsijaa. Lempeän johtajattaren tylppäkärkiset munillemonotuskengät korostavat mukavasti perisuomalaisen hieman lyhyitä, mutta muodokkaita sääriä.

    VastaaPoista
  3. Vai on Hannekin luNppu :)

    VastaaPoista
  4. Hei viitsisittekö käydä vilkaisemassa kommenttiani, postauksessa syyskuulta 2012 jossa Juhan päheitä kenkiä esiteltiin! (: Kiitos

    VastaaPoista
  5. mä rakastuin ensisilmäyksellä mielettömästi tuohon pinkkiin hepeneeseen, kun supermodel-hanne sitä kerran käytti. ihanan ihon värinen... beautiful. kauniit värit kuvissa, ihania lähikuvia, hanne is cute.

    VastaaPoista
  6. Saatan olla hieman värisokea, mutta mitä pinkkiä Hannella on päällään, jos korua ei lasketa?

    VastaaPoista