lauantai 2. maaliskuuta 2013

Seikkailua Emma Gaalan bäkkärillä

Oli ihan pakko vielä postailla Emma Gaalan kuulumisia, kun oli niin hauskaa menoa. 
Ilta alkoi siitä, kun tullessamme Barona Arenalle sisään, lähdimme suunnistamaan kellarissa väärään suuntaan, mikä johti meidät vahingossa esiintyjien pukuhuonekäytävälle. Yhtäkkiä seisoimme keskellä Cheekiä, Kaija Koota, Samuli Putroa ja illan juontajia Mica Ikosta sekä Anne Kukkohovia, jotka odottavit Show´n alkua. Eihän siinä sitten muuta kuin kyseltiin kuulumiset ja yritettiin jatkaa suunnistamista eteenpäin. Mutta seuraavaksi jouduimmekin tänne:


Siis keskelle "keittiötä", käytävälle rakenettua väliaikaista tilaa, missä valmisteltiin 600 ihmisen dinneriä. Vuorossa oli juuri jälkkäreiden koristelu, ja kieltämättä oli aika mahtipontisen näköistä, kun 600 suklaaunelmaa oli aseteltu pitkille pöytäriveille vierekkäin. Ai vitsi olisi tehnyt mieli maistaa yksi, mutta kokki oli jo nyt hieman näreissään läsnäolostamme, joten oli parempi jatkaa matkaa.


Loppujen lopuksi samoiltuamme narikan kaikkien takkien läpi löysimme tiemme oikeaan paikkaan eli YleX Viikonlopun VIP-kisavoittajien (yläkuvassa) luokse, joita houstasimme eli kierrätimme bäkkärillä ennen kuin he pääsivät illastamaan neljän ruokalajin menua starbojen keskelle ja me puolestamme siirryimme syömään kanamakaroonilaatikkoa tänne:

 Se siitä Emma Gaala glamourista siis... jos siis  hetkeäkään luulitte, että mekin jollain VIP-passeilla juhlissä viiletettäisiin. Ehei. YleX Crew illasteli kertakäyttölautasilta bäkkärillä, sillä välin kun starbat söivät gaalapuolella dinneriään. Mutta hei, hyvälle maistui.

Itse gaalaa seurailimme istumapaikoilta lavan sivusta. Siitä oli paitsi hyvä näkyvyys lavalle, mutta myös juhlakansan keskelle. Yritin rohkaista Annea istumaan bongaamillemme tyhjille dinneripaikoille jäälle, mutta onneksi ei menty. Olisi meinaan ollut aika noloa istua pöydässä, kun itse illan megastarbat eli Biffy Clyron kundit olisivat tulleet koputtelemaan olalle: " että hei mimmit, te istutte meidän paikalla." He kun saapuivat tyhjille paikoille myöhemmin.
 
Bongasimme bäkkäriltä myös odottavat Emma-pystit, joita juuri laitettiin oikeaan jakojärjestykseen.
Palkitut starat pyörähtivät haastatteluissa bäkkärillä. Tässä YleX Viikonlopun Home Boy Aleksi haastattelee illan ehdotonta kingiä, neljä pystiä pokannutta Robinia. Huomatkaa taasen tyyliuskollisen Robinin tavaramerkki - kaksi eriväristä kenkää.

Koomisin keissi taisi olla, kun Kaihon Karavaanin yksi bändin jäsenistä tipahti kesken palkinnonjaon lavalta. Ja siis ei minkään juomapuolen takia, vaan astui vain harha-askeleen taaksepäin ja hups: lava loppui. Onneksi mies selvisi vain pienillä ruhjeilla.

Tällaisia Emma Gaalan bäkkäri-kuulumisia tällä kertaa - ja iltahan jatkui joidenkin osalta Kaapelitehtaan  jatkoilla aamuun saakka... :)

xoxo
Inari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti