sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Näin sujui Justin Bieber -päivä - yksi elämämme hienoimmista työpäivistä!

Perjantai 26.4.2013 kuuluu ehdottomasti kategoriaan "elämämme hienoimmat päivät": Justin Bieber saapui Suomeen. Kaikki alkoi Kaisaniemen puistosta, missä järjestettiin Welcome To Finland: Justin Bieber -tapahtuma.Mä, eli Anne, juonsin tapahtuman ja Inari hoiti juoksevia asioita.



Paikalla oli myös Latela -tv-ohjelman kundien tuunaama Piiperi -auto, jolle fanit toivat lahjoja ja kirjeitä Justinille. Lavalta löytyi Muumi -kirjoja, reppuja ja laukkuja, joissa oli Suomi -aiheisia tuliaisia ja upeita piirrustuksia.


Fiilis Kaisaniemessä oli iha uskomaton! Porukka kilju niin kovaa, että kenellekkään Helsingissä ei jäänyt epäselväksi, että Belieberit ovat liikenteessä. Yleisön huudattaminen oli siis todella helppoa ja superkivaa.


Jotkut fanit olivat viettäneet yön Kämp-hotellin edessä ja tulleet samoilla silmillä Kaisaniemeen. Huhhuh, hatunnosto heille! Fiilis ja tunku yleisössä oli mieletöntä.

Inari ja Universalin Peppi, kävivät hakemassa yleisöstä sattumanvaraisesti nämä kymmenen fania, jotka pääsivät tapaamaan Justinia. Mimmit olivat onnesta sekaisin!


Inari säntäili ympäri bäkkäriä ja hoiti kaikkia tapahtumaan liittyviä asioita ja antoi siinä sivussa myös raportin Ylen radiolähetykseen siitä, mistä Belieberiyydessä on kyse.


Kaisaniemestä matkasimme Hartwallille, missä Justin esiintyi. Pääsimme seuraamaan keikkaa aitiosta ja nähtiin, kuinka porukka sekosi ihan täysin, kun screenillä alkoi kymmenen minuutin lähtölaskenta keikkaan. Keikka oli loppuunmyyty, mutta permannolla oli älyttömästi tilaa, sillä sitä ei voitu myydä täyteen turvallisuussyistä. Tsekkaa keikkakuvat täältä.


Keikka oli ihan mieletön eikä voitu muuta kuin hehkuttaa Justin Bieberiä uuden sukupolven Michael Jacksonina keikan jälkeen. No kyllä me aika paljon hehkutettiin myös sen lihaksia. Pihalla törmättiin Yasmineen, jonka mä ja Inari valittiin sattumanvaraisesti hotelli Kämpin edestä torstaina tapaamaan Justinia. Kuvassa Yasmine oli juuri saanut tietää asiasta ja mimmi meni ihan sekaisin.

Mikael Gabriel ja Diandra esiintyivät Welcome To Finland Justin Bieber -tapahtumassa Kaisaniemessä ja päästiin seuraamaan heidän kanssaan keikkaa. Diandra oli alkanut fanittaa Justinia hänen pikkusiskonsa innoittamana. Mikael ei myöntänyt olevansa Belieber, mutta sanoi arvostavansa tätä äärettömän paljon ja innosti meidät kaikki tanssimaan aitiossa täysillä.


Ennen keikkaa tapahtui jotain, minkä eteen ollaan Inarin kanssa tehty töitä siitä asti, kun saatiin tietää että Justin saapuu Suomeen. Tästä oli muodostunut mulle varsinanen pakkomielle, enkä meinannut uskoa sitä todeksi, kun se tuli toteen. Päästiin tapaamaan Justinia! Ja siinä hän on, koko komeudessaan, ihana Justin.

Valitettavasti tapaaminen oli niin nopea, ettei Justinille pystynyt sanomaan mitään, saatikka halaamaan, mikä oli meidän molempien tavoitteena. 

Ihana hän oli silti ja koko päivä ihan mieletön, kiitos siitä kuuluu Justinin lisäksi kaikille ihanille Belibereille, jotka kiljuivat, itkivät, nauroivat ja bailasivat niin Kaisaniemessä kuin Hartwallillakin.

Uutta keikkaa odotellessa <3

-Anne ja Inari

14 kommenttia:

  1. On kyllä itsekäs bitch tuo Justin, kun maksattaa faneillaan satoja euroja ''tapaamisesta'', joka sisältää tohon matolle kävelyn (1 sek) ja kuvan oton (1 sek). Kasvais aikuiseksi ja alkais arvostamaan fanejaan, jotka tekee hänet rikkaaksi ja kuuluisaksi. Hyvä, ettei sentään noiden tyttöjen tarvinut maksaa mitään tuosta hommasta!

    VastaaPoista
  2. hahhah katoin nää backstage kuvat netistä, kaikissa suomen kuvissa sama myrtsi ja ''evvk'' ilme :DD onko hirveän kypsää kiukutella tollasessa tilanteessa?

    VastaaPoista
  3. Justinille oli hei tulossa varmaan tosi monta fania siihen kuvattavaksi, ei jokainen siinä kerkeäkkään sille sanomaan kaikkia elämäntarinoitaan!
    Varmasti se arvostaa fanejaan, mutta ei kai sekään kaikkea jaksa. Seki on silti vaan tavallinen ihminen. Ja oli kuulema ollut vähän kipeenäkin siellä, mutta silti vetänyt ihan huikean keikan!

    VastaaPoista
  4. Ite kuulin, että Justin olis oksennellu siellä hotelillaan aikaeron takia.. En sitte tiiä

    VastaaPoista
  5. Mietin aluks kun näin nää fanikuvat, et hetkinen, onks toi joku pahvinukke vai ihan ELÄVÄ Bieber? :--D Ku en mä tiiä, kauheen poissaolevan näkönen :--( Mut Justinilla näytti olevan vaan huono päivä, on seki hei ihminen, jolla on tunteet, ja saa sekin näyttää jos sitä --tuttaa. Ei se oo mikään esine, jonka on koko ajan pakko hymyillä ja nauraa ja olla hyvätuulinen!

    VastaaPoista
  6. Noi yle x tyypit vois olla muillekkin kilttejä ku vaan niille kymmenelle ''onnekkaalle'' jotka pääs tapaa justinii...

    VastaaPoista
  7. Kyllä se on niin, että kun on m&g lipusta maksanut 380 euroa pitäisi tavattava näyttää muuta kuin pahvinukelta. Törkeä summa rahaa siitä että sekunnin seisot vieressä eikä Justin ollut sanonut edes hei! Osassa kuvissa on vielä lasit silmillä, ties vaikka olis ollu silmät kiinni koko ajan. Törkeää käyttäytymistä faneja kohtaan. Vaikka kuinka olisi huono päivä, sen pienen hetken olisi voinut hymyillä ja edes esittää olevan kiinnostunut faneistaan. Valitettavasti kuvista näkyy että suhtautuminen faneihin oli EVVK. Tuo rahasumma on kyllä törkeä tuollaisesta käyttäytmisestä!!

    VastaaPoista
  8. mikä oli tuo inarin asun...:DD

    VastaaPoista
  9. Justin oli kipeä sillon ku se oli Suomessa ja silti edes ylipäätänsä veti keikan? Jokainen tietää kuinka pahalta tuntuu sillon kun on kipeä, eikä oikeen huvita tehdä mitään. Olisiteko itse olleet iloisia ja hymyileviä kipeänä kymmennissä kuvissa ja sen jälkeen mennyt vetämään n. 1½h keikan? En usko. Justin kohtelee fanejaan todella hyvin, joten siitä ei kannata edes alkaa väittelemään. Justin on itsekin samanlainen kuin me, ei kaikilla ole hyviä päiviä.

    VastaaPoista
  10. Monet valittaa m&g hinnoista.? Ei justin niitä päätä!? ja muistakaa että justin on myös ihminen eikä mikään nukke..!! I love justin <3<3<3!

    VastaaPoista
  11. Justinille oli hei tulossa varmaan tosi monta fania siihen kuvattavaksi, ei jokainen siinä kerkeäkkään sille sanomaan kaikkia elämäntarinoitaan!
    Varmasti se arvostaa fanejaan, mutta ei kai sekään kaikkea jaksa. Seki on silti vaan tavallinen ihminen. Ja oli kuulema ollut vähän kipeenäkin siellä, mutta silti vetänyt ihan huikean keikan!

    tämän muutaman sekunnin kuvanoton olisi voinut siis järjestää ilmaiseksi vaikka 200 ensimmäiselle lipun ostajalle jos ei meinaa muuta kuin 'evvk' - ilmeellä tuijjottaa kameraan.

    VastaaPoista
  12. justin rakastaa sen faneja mut ei sekään pysty kaikkeen. vaik se oliskin maailman kuuluisin ihminen se ei silti tarkota et se ei sais joskus tehdä virheitä, koska virheistä oppii ja kukaan ei oo täydellinen. antakaa justinin olla millanen se haluu ja ette tosiaan voi vaatia et se juttelis joidenki kans viis minuuttii ja lopulta 20 jäis ilman kuvaa ja justinin (pikaista) tapaamista.

    VastaaPoista
  13. No se on melkee maailman kuuluisin ihminen! Ja ei justin oo mikää nukke millä ois hymy huulil aina! Miks kaikkien pitää vaa koko aja dissaa ja haukkuu bieberii!!!>:((( teil ei vit** oo sydäntä!!!!! On JB:kin iha normaali ihmine niiku meki!!!! Mikä ongelma teil oikeesti on!!?? Kandeisko miettii mite ihana ja komee justin on !!!! Ja ne kaikki pojat jotka haukkuu justinii ni ei vit** mite vammasii ootte!! Ettex tajuu et mitä järkee dissaa sitä ku ette tuu iiiikinä päihittää justinii!!!!!!! Se on faktaa!! Justin Drew Bieber on maailman ihanin ja te jotka haukutte sitä ni ootte syvält ja sydämmettömii!!!! Ja ette tajuu ees et justin rakastaa yli kaiken sen fanei!!!!!!!

    VastaaPoista
  14. Te ette tuu ikinä never ever päihittää justinii teijä "komeudel" kosk jb on kaikist komein!!!!!!!

    VastaaPoista